Kukapa ei rakastaisi sosiaalisia verkostoja?
Yhteyksiä, jotka välittävät sinulle työpaikan. Kavereita, jotka kutsuvat sinut erinäköisiin juhliin. Tuttuja, jotka lähettävät tekstiviestejä puhelimiisi ja tykkäävät Facebook- postatuksistasi.
Tottakai kaikki rakastavat niitä. Ilman niitä sitä olisi yksin omassa kämpässään, ja ainoastaan Jehovan todistajat (ei pahalla..) tai naapurin villit pojat pimputtaisivat ovikelloa.
Kaikki siis itse asiassa tarvitsevat niitä.
USA:ssa sosiaalisia verkostoja tarvitsee vielä enemmän kuin Suomessa. Jos olet USA:ssa, eikä sinusta persoonana pidetä (etkä peri hullua omaisuuttakaan), et saa sosiaalisia verkostoja, ja suosittelisinkin sinua joko muuttamaan maasta pois tai ostamaan hirttonarun. Opiskelijat USA:ssa rohkaistaan (lue: painostetaan) liittymään erilaisiin aktiivisiin yhteisöihin koska nämä ovat ydintärkeitä CV:ssä ja suhteiden saamisessa (jotka ovat ydintärkeitä vaikka mihin). Toisaalta, säännöt ovat suhteellisen selkeät, miten saat ihmiset pitämään sinusta edes hiukan (ja näin saat mahdollisuuden verkostoitumiseen). Hymyile. Vastaa I am good thank you how are you. Juttele kaikille -mutta älä henkilökohtaisista asioista, äläkä muussa kuin positiivisessa valossa. Älä juttele liikaa, vaan kuuntele sitä hetkeä, jolloin sinun on lopetettava pitääksesi hyvä etäisyys. Eli USA:ssa opettelisin sinuna nämä perussäännöt, ja jo näillä kysyessäsi kadulla kävelijöiltä tietä, saatat saada ihmiset ajattelemaan mitä vastaavat, etkä joudu vaeltelemaan kaupungissa yöhön asti. Ehkä joku jopa voisi suositella sinua tarjoilijuuden avoimeen työpaikkaan.
Toisaalta, ennen ainakin maaseudulla sosiaalisia verkostoja ei tarvinnut tarvita (huom. niitä todennäköisesti tarvitsi mutta ei tarvinnut tarvita), vaan ne oli jo valmiina: istutettu yhteisöön kiinni, olettaisin. Nykyään ihmiset muuttavat toisistaan erilleen, ja näin verkostojen tarvitseminen muuttuu tärkeämmäksi -sosiaaliset suhteet ovat vähän kaikkialla, verrattuna siihen yhteen maaseutuyhteisöön mikä kai oli vallitseva ennen vanhaan.
Vai voisiko olla, että meiltä lähinnä odotetaan verkostojen tarvitsemista? Nykyään varsinkin tuo rakas amerikkalainen Facebook on viimeistään tuonut Suomeen sen tarvitsemisen -se kun on "sosiaalinen työkalu" mutta korostaa vain verkostoitumista, ei.... "syvempää ystävyyttä" tai todellista yhteisöllisyyttä, tai muita laadullisia sosiaalisia asioita. Vai missä vaiheessa verkostoitumista alettiin vaatimaan?
Kysymys nousee mieleeni: onko verkostoituminen (enemmän sosiaalisia suhteita mutta ovat pinnallisempia, ainakin mitä käsitteellä ymmärrän, tai ainakin mitä ymmärtämäni käsite tuo mukanaan) parempi vai huonompi asia kuin verkostoitumattomuus (tai minimaalinen verkostoituminen) -mikä on, ei Facebookkia, ei välttämättä edes kännykkää, ystäviä siellä täällä ehkä ja perhe.
Jokainen joutuu kai vastausta pohtimaan omassa päässään, koska väittäisin sen riippuvan yksilöstä ja kulttuurista missä yksilö kasvatettu. Itse sanoisin, että minulle sopii ehdottomasti paremmin verkostoimattomuus. Inhoan (laajoja mutta pinnallisia) verkostoja. Inhoan niitä yli kaiken. Eritoten inhoan painostusta verkostoitumiseen. Sori vaan, ei kiinnosta. Ei kiinnosta nuoleskella ketään suhteille pääsemiseksi, ei kiinnosta soluttautua yhteisöön, ja käyttäydyttävä kuin robotti siinä -pidettävä etäisyys, hymyiltävä silloin kuin pitää, avattava suunsa silloin kuin pitää. Vain saadakseen niitä pinnallisia hymyjä takaisin. Sori vaan, en ole pinnallisten hymyjen perään (tai menestyksen..). Ainakaan ne ei maksa sitä robottina olemisen hintaa.
Itse asiassa, uskon meidän kaikkien ihmisten haluavan pohjimmiltaan samoja asioita. Itse haluan rakkautta, ja luulen siten, jos olen tulkinnut itseäni oikein, että se on mitä me kaikki pohjimmiltamme haluamme. Saammeko sitä verkostoista? Hyväksyntää ehkä, rakkautta tuskin (ellei rakkauden kohteen... mutta olisivatko verkostot ainoastaan löytääksemme syvempiä ihmissuhteita? Inhoaisimmeko siis verkostoja itsessään?). Verkostoista voimme siis hakea hyväksyntää mutta emme sitä mitä oikeasti haluamme. Jopa väittäisin itse asiassa, että jos hakee hyväksyntää, ei löydä rakkautta.
Seuraavaksi väittäisin, että rakkautta voi ainoastaan löytää, jos on löytänyt rakkautta itsestään (huom. en tarkoita tällä oman egonsa pönkittämistä vaan... kysykää tarvittaessa tarkennusta). Mutta se menee viimeistään jo asian vierestä.
