Haha, pakko kertoa tämäki.
Tämä viikonloppu on ollu aika tiivistä aikidon suhteen. Perjantaina 2h treenit, lauantaina 2,5h treenit jossa oli paikalla open ope (=intensiivistä meininkiä) ja tänään reilu 2h treenit.
Ja tänään mua alkoi vituttamaan treeneissä. Yks poika joka tietää vielä vähemmän kuin minä, alko opastaan mulle miten tehdä jotain heittoa ja kommentoimaan "just noin, nyt oikealle" tyyliin ku harjottelin hänen kaa. Okei, tää poika oli itekki kuutamolla intensiivisestä vlopusta (lähinnä eilisestä intensiivipläjäyksestä), ja heitti samaa läppää muillekki (ilmeisesti ei vaan ollu enää tietoinen käyttäytymisestään emt.). Mutta mulla nousi höyryt päästä, ja se ainaki tiedostamattomasti huomas sen, onneks, eikä enää sanonut mitään -kokeili vaan itse heittoa mulle ja huomasi ettei osaa.
En olekaan pitkään aikaan nostattanut höyryjä. Siihen vaaditaan aika paljon. Enkä varsinaisesti nytkään nostattanut höyryjä mutta jos joku olisi tullut yhtään tökkimään mihinkään niin sitten olisi saattanut olla että pataa. Eli kaikki meni ihan OK. Ei kukaan muu kuin opettaja edes huomannut mitään -hän vaan on erittäin intuitiivinen. Tuli mm. kysymään noin 10cm päähän nokastani että miten menee -näiden heittojen kanssa. Ja muutti takiani suunnitelmaa mitä tehdään. Eikä kukaan muu huomannut mitään. Äärimmäisen intuitiivinen opettaja, en voi muuta sanoa.
Ei se, että olisin näyttänyt mitään tunnetilaa kasvoiltani. En nyrpistänyt kulmiani, enkä ajatellut synkeitä. Aloin vaan katsomaan ympäristöäni ollen enemmän hereillä, ja tajusin että olin tilassa viiden muun jätkän kanssa, ja me opeteltiin kuinka saada toinen matalaksi. Olin että, okei, tää nyt on se tilanne, ei tarvetta hymyillä, kääritään hihat, opetellaan nyt sit kans opetellaan. Ei tässä sokerista olla tehty.
Aivan mahtavaa. Jätinhän ujouden rippeet poikien kanssa harjoittelemisesta, ja olin erittäin läsnä tilassa. Olisin ollut valmis vaikka tappelemaan (leikin varjolla). Enkä yrittänyt esittää mitään, edes amerikkalaisten seurassa.
