kadulla nimittäin taas bongasin yhden (hyvän) viulunsoittajan soittavan Vivaldia. sydämeni oitis löytää yhteyden ääneen, mikä ihan kuin ei tästä maailmasta olisi, ja haluaisin vain jäädä istumaan.
olen monesti jopa itkenyt kuullessani viulun äänen, edes yhden kyyneleen verran. siinä on sitä jotain.
mutta kävelen ohi kuten muutkin ihmiset. ehkä hekin kuulevat sydämensä huutavan äänen perään mutta lopulta päätyvät seuraamaan askeliaan. ken tietää.
tai ehkä jokaisella on se oma soitin johon sydän on löytänyt yhteyden. kaverini kertoi kerran näitä fiiliksiä puidessani, että hänen lempisoitin on saksofoni.
tai ehkä sen ei ole pakko olla mikään instrumentti. sehän voi olla vaikka tietyt maalaukset, tanssi, luonto, ..... mikä tahansa mikä on tuskallisen kaunista.
mikä on juuri Sinun juttusi?
kyllä, olen tässä viime aikoina sulatellut tätä psykologi -ammattia varsinkin ihmisten reaktiointeja kuullessani "mitä?? ootsä psykologi?" -en viel... "analysoitsä jotenki nyt mua? ... mitä sä sanoisit tilanteessa jos..." -.................. HEI EN TIEDÄ MITÄÄN MUT EHKEI JUURI KUKAAN.
mutta sulattelen tässä vielä asiaa lisää. ehkä kohta kirjoittelen juttuja enää elämän tasapainottamisesta ja onnen näkemisestä tässä hetkessä. ja kuinka ne ongelmatkin on osa tervettä elämää, ja mitä on hyvä mielenterveys.
.........
no, osaanpas ainakin jo löytää randomeita filosofisia lainauksia ja lauseita taustakuvilla! paljon tällä kerralla näkyy olevan sopeutumattomuudesta tai siis vapaudesta. jotain mitä näköjään vieläki siis pähkäilen pienessä päässäni.
