kello
kahdeksan aamulla
Tukholman aikaa kaupunki on harmaa ja sataa
Slussenin metroaseman seinään piirrät ristin
ja kynä katkeaa
sanot jos tähän jotain nyt päättyy
niin jotain uutta saa se aina alkamaan
kello kahdeksan aamulla
Tukholman aikaa kaupunki on harmaa ja hiljaa sataa
ei osotteita, numeroita, ei mitään
sanot turha on niitä enää vaihtaa
kun näissä kylissä asuu ja kulkee näitä teitä
niin ei kirjeet mua voi tavoittaa
ja mä en mistään sulle mitään tahdo kirjoittaa
sun täytyy itse tulla katsomaan
kello kahdeksan aamulla
Tukholman aikaa hän laukkunsa nostaa
ja tiet eroaa
sä et Suomeen tahdo tulla,
sanot sull on paha olla
niinkuin tää ei edes ois Eurooppaa
sä vihaat noita asioita joiden vuoksi
pienet ihmiset aina kotiin palaa
mutta pidä sinä huoli, ettet kotiis kuole
ettei koukkuun ne siellä sua saa
kello kahdeksan aamulla
Tukholman aikaa kaupunki on harmaa ja hiljaa sataa
mä en tunne sua, en tiedä minne aiot mennä
mä tiedän vaan mitä ajat takaa
sä et sitä koskaan ehkä myönnä, ettet löydä
mutt et muuta osaa kuin vain jatkaa matkaa
ja niinkuin levoton laulu,
joka koskaan ei pääty
vaatii aina vaan laulajaa
kello kahdeksan aamulla
Tukholman aikaa hän laukkunsa nostaa ja hän vaeltaa,
hän vaeltaa
kello kahdeksan aamulla
Tukholman aikaa kaupunki on harmaa ja sataa
Slussenin metroaseman seinään piirrät ristin
ja kynä katkeaa
Tukholman aikaa kaupunki on harmaa ja sataa
Slussenin metroaseman seinään piirrät ristin
ja kynä katkeaa
sanot jos tähän jotain nyt päättyy
niin jotain uutta saa se aina alkamaan
kello kahdeksan aamulla
Tukholman aikaa kaupunki on harmaa ja hiljaa sataa
ei osotteita, numeroita, ei mitään
sanot turha on niitä enää vaihtaa
kun näissä kylissä asuu ja kulkee näitä teitä
niin ei kirjeet mua voi tavoittaa
ja mä en mistään sulle mitään tahdo kirjoittaa
sun täytyy itse tulla katsomaan
kello kahdeksan aamulla
Tukholman aikaa hän laukkunsa nostaa
ja tiet eroaa
sä et Suomeen tahdo tulla,
sanot sull on paha olla
niinkuin tää ei edes ois Eurooppaa
sä vihaat noita asioita joiden vuoksi
pienet ihmiset aina kotiin palaa
mutta pidä sinä huoli, ettet kotiis kuole
ettei koukkuun ne siellä sua saa
kello kahdeksan aamulla
Tukholman aikaa kaupunki on harmaa ja hiljaa sataa
mä en tunne sua, en tiedä minne aiot mennä
mä tiedän vaan mitä ajat takaa
sä et sitä koskaan ehkä myönnä, ettet löydä
mutt et muuta osaa kuin vain jatkaa matkaa
ja niinkuin levoton laulu,
joka koskaan ei pääty
vaatii aina vaan laulajaa
kello kahdeksan aamulla
Tukholman aikaa hän laukkunsa nostaa ja hän vaeltaa,
hän vaeltaa
kello kahdeksan aamulla
Tukholman aikaa kaupunki on harmaa ja sataa
Slussenin metroaseman seinään piirrät ristin
ja kynä katkeaa
https://www.youtube.com/watch?v=et5NBq4Jwf0&list=PLvELalBpBjH8vGHovBbxuhrjxVyKsBwCb&index=28
voin olla jonkun aikaa kiltti, ja elää rakenteen sisällä. se ei ole ongelma, jonkun aikaa. mutta jossain vaiheessa, ennemmin tai myöhemmin, tämä levottomuus sisälläni. se etsii pakotietä, happea. ja se pakotie on löydettävä koska muuten se räjähtää. ja mitä sitten kävisi. en halua tietää.
mitä se levottomuus on? se on ensinnäkin kehollisuutta. se ei kestä tietokoneella näpertelyä ja kirjastossa tai toimistossa istuskelua liian kauan. se tietää, että kehollisuus on todellisuutta, ja kun se sille päälle sattuu, se haluaa sabotoida kaikki mikä on sitä vastaan. säännöllinen liikunta tyydyttää sitä jonkin aikaa, yhtä kauan kuin se antaa minun elää tietyn rakenteen sisällä.
toisekseen, se on elävyyttä. se haluaa kuin luoda nahkansa säännöllisin väliajoin, ennen kun on liian myöhäistä, ennen kuin se räjähtää. se haluaa tiputtaa kaiken kuolleen taaksepäin.
kolmanneksi, se on sisällä palava liekki. se ei polta mutta on olemassa, työntäen eteenpäin aina kun sen mielestä on aika.
kolmanneksi, se on sisällä palava liekki. se ei polta mutta on olemassa, työntäen eteenpäin aina kun sen mielestä on aika.