Espanjan reissulta on nyt tultu takaisin!
takana on muun muassa (reilu) 10 päivän Vipassana meditointikurssi missä herätään neljän kieppeillä aamusta, ja meditointi virallisesti alkaa puoli viideltä. meditointi jatkuu koko päivän iltakasiin asti pienillä tauoilla, minkä jälkeen on tunnin discourse, mikähän se on suomeksi, sanotaan että luento meditointitekniikan teoriapuolesta ja yleisestä elämänfilosofiasta. ruokaa saa aamukuudelta ja lounaan klo 11. ensimmäistä kertaa kurssin käyvät saavat lisäksi iltaviideltä pari hedelmää mutta me muut tyydyimme silloin lasilliseen sitruunalla maustettuun veteen. muihin ei saa kurssin aikana ottaa minkäänlaista kontaktia.
kurssi on rankka, itseä koitteleva, omia rajoja rikkova ja melkeinpä **ttumainen. eniten psyykkistä kärsimystä tuo paikallaan istuminen aamuyöstä iltaan (tyynyllä ilman selkänojaa), ja välillä kurssilla pyydetään olemaan liikkumatta tunnin pätkissä. viimeistään puolen tunnin jälkeen jossain kohtaa kroppaa sattuu, väsyneet selkälihakset huutavat armoa kuorossa ja veri ei enää kierrä jaloissa. 45 minuutin jälkeen viimeistään helvetti tuntuu olevan irti. pointti on se, että siinä hetkessä ei tunne henkistä tuskaa vaan ainoastaan sen neutraalin fyysisen tuntemuksen mitä se onkaan siihen kuitenkaan reagoimatta. tämä on kurssin ensimmäinen oppitunti, mitä arkielämässä on hyvin hankala oppia.
seitsemäntenä päivänä ajattelin, että lähden pois. en edellä mainituista syistä vaan siksi että energiani muuttui niin intensiiviseksi että meditoiminen kävi välillä jopa mahdottomaksi. luulin että paukahdan energian voimakkuudesta ja purskahdinkin itkuun seurauksena seitsemäntenä päivänä. tarvittaessa käytinkin toista rauhoittavaa meditointitekniikkaa etten tuntunut räjähtävältä pommilta.
mutta sen verran viisaampi olen nyt, etten uudelleen kyseistä kurssia taida tehdä. se on erittäin hyvä, ja suosittelen sitä täydellä sydämellä jokaiselle joka on valmis työstämään itseään tosissaan, meditointitaustasta tai taustattomuudesta riippumatta, mutta minulle itselleni enää se ei ehkä ole täysin hyvä juttu. energiani on noin intensiiviseen kurssiin tietyssä mielessä nykyään liian voimakas. konsultoin erästä intialaista yogia asian tiimoilta, ja hän sanoi että vaikka kurssin käyminen oli nyt minulle erittäin hyvä, ei minun enää tällä energialla kannata meditoida edes päivittäin. enemmänkin liikuntaa, liikuntaa, liikuntaa.
kyllä retriitin käyminen silti kannatti. ainakin viimeisinä parina päivänä itkin aika paljon, ja ne hetket kasvattivat minua ihmisenä kertomatta siitä sen tarkemmin. nämä tällaiset hetket ovat hyvin hyvin arvokkaita. ne ovat kultaa.
lisäksi vaelsin Andorran liepeillä Pyreneillä. siitä voisin itse asiassa pistää joitain kuviakin tässä kohta. muistoksi olkapääni vaurioitui tosin mutta katsotaan miten tuo lähtee paranemaan.
