syvällä, syvemmälle. mitä on valtameren pohjassa? mitä jos valo onkin pimeyteen kietoutunut? se pimeys on egon kuolema.
olen jo kauan hyväksynyt sen ajatuksen, että pääpointti elämässä ei ole rakentaa loistavaa valtakuntaa ympärilleen vaan karistaa itseen kertynyt tavara ja tyhjentää matkalaukkunsakin. näin vertauskuvallisesti.
on ensin kuoltava, jotta voi syntyä. virtaava vesi ei ole jähmettynyttä. on päästettävä irti, jotta voi saada jotain uutta. käsiin tarrautunut vain kuolee.
helppo siitä on puhua ja vaikeampi olla miettimättä, tuleeko siitä epämääräisestä lopulta jotain kultaakin kiiltävämpää. mitä jos siitä ei tule? mitä kun menettää positiiviset odotuksensa, toivonsakin? hyvää siitä tulee, se on varma mutta hyvältä se ei välttämättä näytä. ja voi kun se olisi niin jättekiva jos vain näyttäisi. . . . .
ne jotka eivät ymmärrä, jatkavat autonsa kiillottamista, ja rokki soi.
