joskus mietin, missä ihmeen subjektiivisessa maailmassa elän. kun ystäväni kysyy varsin arkipäiväisellä äänensävyllä, voiko hän pyytää tilanteessa suojauksen joltain enkeliltä, vastaan myöntävästi ja sen jälkeen tokaisen hänelle että millaisten (kummallisten) ihmisten kanssa oikein hengaan. ei sitä, että juttuni olisivat yhtään normaalimpia. mutta että tähänkö se minun totuuden etsiminen on vienyt. enhän etsinyt totuutta nimittäin mitenkään henkisyyksistä. halusin vain ymmärtää elämää todella paremmin, syvemmin. nähdä mitä sen sisältä löytyy.
ja joskus kaivo on yllättävän syvä.
-----------------
parantajaystäväni minulle tekemän hoitonsa päätteeksi katsoi minua silmiin ja sanoi lopulta hyvin yllättäen, että kyllä minusta tuleekin hyvä parantaja. vastasin, ettei minusta ole väliä tuleeko minusta mikään.
gurunihan sanoi minulle toistamiseen, että tulen auttamaan paljon ihmisiä.
itse ajattelen lähinnä, että mitä polulleni on tarkoitettu korkeimman hyvän nimissä, se olkoon niin. siihen minullakaan ei ole kommentoitavaa.
--------------
eilenhän ystäväni katsoi minua silmiin pitkään ja sanoi lopulta, että olen viisaampi ja vanhempi kuin mitä teeskentelen.
se ei ollut ensimmäinen kerta, kun tällaista kuulen.
-------------
luulen, että olen kovin alussa vielä, vieläkin. mutta parasta nauttia juuri näistä hetkistä. sillä aika ei sääli.
aika on toki antanut mahdollisuuden kokea elämää ja kenties voi olla suopea ajalle sitten kun reissu on tulossa päätökseen. ehkä voi olla kiitollinen ajalle, mitä se on myötätunnossaan antanut. aika synnyttää uutta ja lahottaa vanhempaa. ja jossain kohti on aika siirtyä uusiin seikkailuihin. koska lopultahan loput on vain alkuja.
ja tärkein lopulta ei ole löydettävissä ajassa vaan ajattomuudessa.
------------
