Laulun sanoja & Disney leffapätkiä!

Ihan niiku mulla ei ois näin koeviikko(i)na muutakaan tekemistä ku kirjotella blogia. ;)

Laulut, ja laulujen sanat on mun elämässä suuri voimavara. Oon jopa kirjannu nyt kymmenisen vuotta hyviä laulun sanoja ylös. Tässä muutama:

Heitä hyvästi järjelle

Antaudu tunteesi valtaan

Nousin kanssa auringon

meren rantaa kulkemaan

Ääretöntä katselin

Jotain melkein aavistin

Nuo hetket syntymästä kuolemaan kun silmäluomiin heijastuu
Saa toiset uskomaan kai Jumalaan, toiset Saatanaan, tai mihin vaan
Muttei kuitenkaan tähän maailmaan

Tahtoisit olla niin kuin silloinkin, kun peityit huntuun valkoiseen
Se jäänyt on jo ajan jalkoihin niin kuin sinäkin. 

Ehkä jonain yönä vielä kaiken selvemmin sä näät

Kunhan silmäsi tottuvat tähän hämärään

Tämä ruumis on kuin talo

Joka hiljaa lahoaa

Lauta laudalta sen seinät revitään

Joko antanut on kaiken

Joko rivi viimeinen tälle paperille jää?

Oi Jumalani

Miksi niin levottoman teit

Miksi laitoit yksin myrskyyn kulkemaan?

Annoit kynän annoit käden

Annoit tyhjän paperin

Joka sokealta vaatii sanoja

What I love most about rivers is:
You can't step in the same river twice
The water's always changing, always flowing
But people, I guess, can't live like that
We all must pay a price
To be safe, we lose our chance of ever knowing
What's around the riverbend

 
Sillä aina kun ihmisen lähelle päästin
Löysin lähelle itsekin

Disneyn Pocahontas -leffan näin joskus kersana, ja tämä yks kohtaus jäi voimakkaasti mieleen yhden katselukerran jälkeen vieläpä vuosienki päähän. Oon sen kohtauksen nyt myöhemmin löytäny Youtubesta, ja kyllähän se vieläkin on ihan käsittämättömän mahtava: 

http://www.youtube.com/watch?v=sm0uR81AZhA

Listen with your heart
You will understand
Let it break upon you
Like a wave upon the sand

 

Toinen hyvinkin mieleenpainuva Disney-leffan kohtaus löytyy Kaunottarestä ja Hirviöstä, jonka kyllä oon nähny noin viistuhatta kertaa:

http://www.youtube.com/watch?v=5Oni8_k5twU

I want adventure in the great wide somewhere
I want it more than I can tell
And for once it might be grand
To have someone understand
I want so much more than they've got planned

 

Tässä vielä yks mieleenpainuva sanoitus, tämäki kyllä hyvinki monen vuoden takaa:

Life is a journey

It can take you anywhere you choose to go

As long as you’ll learning

You will find all you need to know

Take it, you’ll make it

Just don’t forsake it because

No one can tell you what you can do

No one can stop you, you know I’m talking to you

Koe koe koe koe koe koe koe koe

YLIHUOMENNA EKA KOE!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Aivojeni seinämät värisevät siitä tavarasta mitä ne on viime aikoina saanut sisäänsä koealueiden kertaamisen (lue: opettelemisen) seurauksena.

Odotan jo innolla ensi viikon perjantaita kun voin ne kaikki litaniat vetää korvista ulos. Tonavan sivujoet eivät kuulu oppimäärään mutta aika monta muuta vastaavaa lorulitaniaa kyllä. Iller, Lech, Isar, Inn... eiku.. the need to belong, the motive for uncertainty reduction, the need to achieve symbolic immortality, the self-esteem motive (collectivistic & individualistic), the distinctiveness motive… plus jokaisesta pitää vaan muistaa tutkimus millä se on todistettu… silti samaa settiä sivujokien kanssa näin kokeisiin valmistautuessa :D

Mikä... sanoitko syvä oppiminen? 

Astetta pahempi kaaoksen potentiaali on jätetty viimeiseksi, kyseessä siis sitten aivojen toimintojen ulkoaopettelua.... Luennoitsija sanoi että luennot toimivat vain lähtökohtana, ja taustalukemista tullaan odottamaan, ja uusien tutkimustulosten siteeraus toivottavaa.... niin mitä...?

Päivityksiä päivityksiä

Ahaa-elämys.
Oltiin koulusta varmaan 15v sitten oliko se Linnanmäellä vai Särkänniemessä. Jossain Pelletalossa, en muista tarkkaa nimeä. Ja siellä oli semmonen "pyörivä tunneli". Että kun sitä tunnelia pitkin kulki, niin tuntui kuin olisi itse lähteny pyörimään ylösalaisin. Koska ne tunnelin seinät pyöri.
Ja mä olin siinä suu auki pitkän aikaa, kuljin tunnelia edestakaisin. Koska en ymmärtänyt. Miksi minusta tuntui kuin pyörisin ku ei se oikeasti pyörinyt? "Noku ne seinät näyttää pyörivän", vastasi joku ihmettelyyni. Mutta se vastaus ei riittänyt. Miksi, jos tiedän seinien pyörivän, minusta silti tuntuu kuin lähtisin itsekin pyörimään?

Sanoin itselleni puoliääneen siinä tunnelin suulla että tämän elämäni aikana haluan ymmärtää asian laidan. Vaikka en ymmärtänyt ilmiötä nyt, ymmärtäisin sen varmasti myöhemmin. Se oli vakaa päätös se.

Ja me ollaan koulussa puhuttu nyt ihan samasta ilmiöstä!

Eihän siinä ilmiössä mitään "ihmeellistä" ole. Mutta sellainen "ympäri käydään, yhteen tullaan" hyvä fiilis tuli nyt.


Niin ja semmoista hauskaa kuulin. Joku sanoi taas että en ole ensimmäinen hänen tapaamansa suomalainen. Asui nimittäin muutaman vuoden jonku veijarin kans. Isokokoinen mies, kuunteli raskasta hevimetallia. Iso puolen metrin pituinen tuuhea parta. Ei turhia puhellut, hiljainen, juro. Kuulemma kuin ehta viikinki. Joo, kyllä tunnistan, suomalainen oli, tuumailin.


Judossa painittiin, ja oli aivan mahtavaa kun en pärjännyt. Parempaa siinä on häviäminen kuin voittaminen, väitän kovasti. Silloin tietää että voi yrittää kovemmin.


Mitäs vielä. Eilen oli taas mahtavat pubikeskustelut. Parhaat aikoihin.


Nyt on ihan oikeasti opiskeltava....... Aiheena tällä hetkellä... kasvojen tunnistus. Ja liikkumisen vaikutus ympäristön hahmottamisessa. Jee. :p


Semmoset päivitykset taas.

Kuvia harkoista

Pubissa kolme iltaa peräkkäin. Kulttuurikierrosta? Ensimmäinen ilta oli kiva (juteltiin maailmanparantamisesta ja elämästä ja politiikasta ja taloustieteistä), toinen ok (lämmin avoin tukeva porukka), nyt kolmas mitäänsanomaton (kuivan vitsikkään tylsiä pinnallisia aiheita nopeatempoisen keskustelun siivittämänä skottimurteella... otappa siitä selvää).

Päivittelen nyt vähän tiheästi. Mutta kun sain hyvää kuvamateriaalia meiän harkoista, jos kiinnostaa vilkaista!

Positiivinen yllätys!

Olin parempi painissa kuin mustavöinen (noin samanpainoinen) judoka!! Joka tietää sata eri tekniikkaa (enemmän kuin minä) miten toimia painitilanteessa. Toinen mustavöinen hyvin roteva mies joka on vähä niiku guru siellä treeneissä niin oli parempi kuin minä mutta seki oli ihan suu auki ja vaikka harvemmin puhelee niin toisti ainakin kymmenen kertaa kovaan ääneen 'very good very good' sen jälkeen kun oteltiin.
Oli ihan mahtavaa. Siis eniten prosessi, ei se sivutuote voittaminen/häviäminen.
Karjaisinkin siinä muuten komeasti kun se guru käänsi mua jotenki ilmaan. En tiiä mistä keuhkojen syvyydestä se ääni tuli.... :'D

Paini..... on valppautta. Läsnäoloa. Hetken kuuntelua, sen meneillään olevan sekunnin. Rentona. Antaa liikkeen viedä mihin vie kunhan pysyy oman tasapainon alueella. Tietoisuutta omasta vartalostaan ja painopisteestään siinä hetkessä. Vastapuolen painopisteestä. Ja sitten.... käyttää sitä tietoa hyväkseen.

Huom. ei sitä tietenkään että olisin oikeasti hyvä mutta voi sitä olla pienenä ihmisenä iloinen omista pikku saavutuksistaan. Ei riistetä sitä iloa keneltäkään, eihän. :)

Pilvetön taivas

Rakastan tunteitten laittamista johonki konkreettiseen kehykseen, esim. maisemaan.

Esimerkiksi. Tänään ja eilen.

Myrskyn jälkeen. Tyyntä -ei tuule siis millimetriäkään. Pilvetön taivas. Palmupuita. Hiekkaranta. Aurinko noussut. Hiukan säteet jo lämmittävät ihoa mutta vain että sen juuri tunnistaa. Meren ulappa. Se ei paljasta mitä sen takana on.
Pieni hymy suupielessä. Sievä kohtelias määrätietoisuus.

Parit kuvat

http://www.pessegadoro.com/2012/08/pawel-kuczynski-e-suas-ilustracoes.html?spref=fb

Kala kuoli

Lemmikkikalamme kuoli (siis se joka oli jätetty kämppään virumaan/kitumaan kauan ennen kuin muutimme).

Olimme lisänneet sille vettä akvaarion täyteen, ostaneet ruokaa ja laittaneet lämpöpumpun toimimaan. Ehkä muutos oli sille liikaa tai vanhuus muuten vain iski.

Siellä se lojuu akvaarion pohjalla nyt homeisena.

Suoraan sanoen, parempi näin. Sen elämä tuskin olisi muuttunut yhtään paremmaksi siitä karseudesta mitä siinä (likaisessa) akvaariossa se taisi olla.

Miksi jotain?

Tänään luennolla kalvolla luki isolla ”WHY DO YOU STUDY PSYCHOLOGY?” eikä siihen ollut tietenkään vastausta (tehtiin muuten myös muuta jännää, mm. katseltiin videolta miten linnut lentävät parvessa).

Luulin, että tiesin vastauksen. Mutta tänään se oli kadonnut. Painunut toiselle puolelle kaupunkia tai (pahemmassa tapauksessa) valtiota.

Mut hei, vieressäni istuva tyttö muistutti kovasti vanhasta viulunsoitonopettajastani. Viulunsoitonopettaja. Neljän vuoden käytännönläheinen koulutus. Saa työstää omaa intohimoaan. 

Harrastus ja työ. Vautsi! Miksi mä en ajatellu tätä aikaisemmin (ei siis sitä että kyseistä instrumenttia soittaa osaisin, pointti ei ole ajatuksen realistisuus)?

Miten löydän itseni penkin ääreltä tilanteesta, jossa edessäni on kasa kirjoja jotka pitäisi suurinpiirtein opetella ulkoa? Enhän minä ikinä ole juuri edes pitänyt kirjoista? Enhän arvosta tiedon keräämistä?

Istahdan workshop –tunnille tullessani tietokoneen äärelle, ja avaan tilastotieteen ohjelman. Kohta edessäni on liuta numeroita ja käyriä ja prosentteja, ja minun pitäisi saada niistä selkoa. Miksi?

Pahinta, miksi minun pitää työstää seuraavan muutaman päivän ajan esseetä, josta en ole kauhean kiinnostunut (sisältönä siis mm. tavaroiden tunnistus ja koskettaminen)? Menikö joku tässä elämässä vikaan?

Katson ikkunasta sisään luokkahuoneeseen, jossa ihmiset puuhailevat pulpettiensa äärellä kuka mitäkin ja opettaja säheltää luokan edessä. Haluaako kukaan noista ihmisistä oikeasti olla tuolla? Haluaisivatko he, opettaja mukaanlukien, kaikki olla ennemmin kotona katsomassa leffaa ja syödä popkornia?

Kuinka iso (tai pieni) osa ihmisistä nauttii suurella sydämellä kaikesta tekemästään? Kuinka moni töissä viittä vaille neljä nauttii hymysuin niistä viidestä viimeisestä minuutista kun saa tehdä työtä, ja hyräilee onnesta kun on valinnut niin ihanan ammatin? Kuinka iso osa ihmisistä on vajonnut elämäntilanteeseen joka ei ole niin kaamea kuin ne kaikki muut elämäntilannevaihtoehdot mutta ei silti ole niin paljon parempikaan? Kuinka iso osa ihmisistä oikeasti edes tietää mitä he haluavat?

Päätän mennä ensi kesänä Islantiin lammaspaimeneksi. Kunnes tajuan ettei siinä olisi mitään järkeä. Miksi menisin sinne kielitaidottomana toopena maaseudulle rankkasateeseen yksinäni vahtaamaan eläimiä aamusta iltaan? Mikä älynväläys sekin oli.

Ajatuksissani kävi myös se, että mitä jos me kaikki ryhtyisimmekin pientilayrittäjiksi. Muutama lehmä, parit lampaat, porkkanamaa ja omenapuita. Jalat pysyisivät tukevasti maassa, ja jokainen olisi kai kiinni elämän perusarvoissa. Ei sitä että tässäkään ajatuksessa mitään järkeä olisi.

Menen judotreeneihin. Noin tunnin verran treeneistä opettelemme judon perusheittoa ja sen eri variaatioita. Enkä näe judossa enää mitään järkeä. En tositilanteessa ikinä saisi heitettyä sen tekniikalla ketään nurin. Ei vaan onnistuis. Tekniikka ei oo kauheen hyvää (esim. verrattuna aikidoon jossa tekniikka tuntuu olevan loistavaa mutta jonka tunneilla ei liikuta juuri koska kyse on vaan tekniikasta ei voimasta). Enkä osaa edes sitä perusheittoa. Kuulemma kestää vuosia että sen hallitsee. Eikä sittenkään se tunnu olevan teknisesti hyvä.

Ehkä tämä on vain näitä päiviä. Ei se mitään, rakastan näitä päiviä.

Elaman suuria kysymyksia

Onko huolestuttavaa jos jattaa kannettavansa H&M muovipussiin kirjaston vessaan, ja tajuaa asian vasta kotimatkallaan?

Tai se, etta jattaa lompakkonsa vuokranantajan pikkupuodin tiskille vuokranmaksun jalkeen, ja vuokranantaja joutuu soittamaan asiasta peraan?

Viela jos talle kehtaa nauraa?

Mutta jos silloin on niin paljon tarkeampiakin asioita mietittavanaan? Vai onko?

Spontaani ilta

Capoeiran jälkeen iltakasin tienoilla treenikaverit halusivat lähteä pubiin yhelle. En jaksa skotlantilaisittain istuskella pubeissa, ja kyllä tekis suihkuun mieli peseen hiki pois, ja toisaalta myös suunnittelin seuraavana päivänä herätä kasilta tekemään juttuja mutta no kyl nyt tän kerran oikeestaan vois ihan hiukan vaan käydä istumassa, sen verran kivoja tyyppejä nimittäin. Ei se elämä ihan minuutista oo kiinni.

Neljän tunnin päästä neljäs treenikaveri liittyy seuraan. Pubi kohta sulkeutuu mutta eihän tässä nyt kotiin sillai kiire ole. Tunti sinne tai tänne. Voishan sitä klubilla hiukan pyörähtää tanssilattialla vaik.

Ai kasinolle? No en mä kyllä pelaamaan rupeais mut oikeestaan ois ihan kiva nähä mikä meininki sielläki on.

Toisella puolella kaupunkia on tosi hyvä leipomo joka on öisinkin auki? Kyllä hiukan nälkä tässä rupeaa jo olemaan... Lähetään sinne vaa käveleen!

Kotiin aamukuuden aikoihin, suihkuun pesemään capoeiran treenihiki pois. :)

Tuli mieleen

Juteltiin kämppiksen kanssa keittiössä teekupposen äärellä tavalliseen tapaan elämästä ja kuolemasta (kämppis opiskelee nykytaiteen lisäks filosofiaa). Hän oli lukenut jonkin fiktiivisen tarinan joka meni osapuilleen näin:

Mies kuoli. Sitten hän kävi koko elämänsä läpi uudelleen, tosin ei aikajärjestyksessä vaan tietyt asiat oli aina niputettu yhteen pinoon. Esimerkiks ekat 25 vuotta mies nukkui, muutaman vuoden verran mies ehkä söi päivällistä, puoli vuotta juoksi pururadalla, tietyn aikaa hän nauroi vitseille, tietyn aikaa stressasi, ahdistui, jne.

Tykkäsin tarinasta (tai ajatusleikistä) valtavasti. Se pistää nimittäin taas miettimään, että onko sitä tyytyväinen elämäänsä. Käyttääkö sitä aikaansa sellaiseen mistä pitää. Voisiko sitä olla tyytyväinen jos selaisi elämänsä noin läpi, vai katuisiko aikansa tuhlaamista esim. koneen äärellä jumittamiseen. Mihin sitä suuntaa energiaansa juuri tällä hetkellä?


P.S Korjaus edelliseen postaukseen. Muutama tyttö tuli takas. JEE.

Willy Wonka

Ihmisiä on joka junaan. Tutustuin siis itse Willy Wonkaan tai vähintäänkin hänen englantilaiseen serkkuunsa!





En olisi uskonut tämän päivän todellakaan koittavan. Olin syvästi häkeltynyt.



Hän kertoi: "So you are from Finland, I have actually met a couple of people from Finland..... It is always exciting to see whether I survive the conversation with Finns or not.... They are very 'edgeable' people..... You see, they tend to put me to the very edge in the conversations....."

Miltä näyttää kämppä Skotlannissa? -Tältä!

Minä löysin kämpän! Tässä huoneeni ovi. Kuvaa ei ole siis käännetty, koska en jaksa, joten sitä on katsottava pää vinossa. :p Huomaa oven väliin tungettu musta ihmevekotin -se pitää oven auki. Siinä ovessa kun on joku paloturvallinen systeemi, että muuten se lämähtäisi heti kiinni. Jokaisessa asuntomme ovessa on jonkinmoinen luova systeemi pitämään se auki (silloin kun sitä auki haluaa pitää).

 Huoneeni. Peilien takana aika paljon säilytystilaa.

Ananas ja greippi hyllyssä.

Olohuoneessa sijaitseva akvaario, jota ei ole hoidettu, köh, hetkeen -ehkä vuoteen? Yksi iso kala siella vielki uiskentelee. Kyllä se akvaario ilmeisesti toimis jos haluis mut ei olla vielä päätetty mikä kyseisen asukin kohtalo on -lemmikki vai kissanruoka.

Näkymä keittiön ikkunasta. Pitää taas katsoa kuvaa pää vinossa. Huomaa kuvassa hiukan myos näkyvää hautausmaata, joka siis sijaitsee ihan asuinrakennuksemme vieressä, jee, kämppä ei hermoheikoille. :p

Huoneeni ikkuna. JEE SE ON ilmeisesti KAKSINKERTAINEN!!!!!! Vaikka vuotaa kyllä reunoista silti, ehkä se oli niitä ensimmäisiä kaksinkertaisia. ;)

Vessan lavuaari. No, pitäähän senkin kuvata. ;)

Huoneeni kirjoituspöytä, huomaa hiukan kulunut pinta. :)

Olohuone. Tätä EI ole vielä laitettu minkäänlaiseen kuntoon. ;) Pitää kysyä muutaman päivän päästä vuokranantajalta, mitä rompetta voidaan heittää menemään.

Keittio sellaisena kun se lauantai-aamuna sattui näyttämään.

Tosiaan kämppä on kolmio mutta kaksi meistä ollaan vasta juuri muutettu; minä ja latvialainen tyttö. Intialainen poika muuttaa vasta muutaman päivän kuluttua. Kämppä on halpa mutta kyllä sen ainakin noissa kokkaushommissa huomaakin; esimerkiks paistinpannua ei ainakaan viel oo ollenkaan.

(p.s. jos tekstin ulkoasu näyttää oudolta, pahoittelen, en ymmärrä mitä mätää tanskanmaassa.)