Tänään käytiin seinäkiipeilemässä. Ei, että olisin hyvä siinä. Itse asiassa tein surkeammin kuin viime kerralla. Viimeks käsilihakset väsyivät enkä päässy yhtä kallionkielekettä yli. Nyt olin metrin alempana kalliokielekkeestä, ja mietin.... edessä on vaikea osuus. Jos pinnistän, saatan päästä samaan mihin viime kerralla. Toisaalta, joudun todellakin pinnistelemään, ja kohtaamaan myös uudelleen pelkoni. Hmm. Minkä vuoksi? Miksi laittaisin itseni tarkoituksella sellaiseen tilanteeseen, jossa minulla olisi epämukava olo? 'It's all about facing your fear', sanovat seinäkiipeilijät. Onko se? Miksi se pelko pitäisi kohdata alunperinkään? Olenko tulossa vanhaksi?
Juoksin myös seinäkiipeilyn jälkeen, itteni aika puhki, koska juoksin parin jätkän kanssa, ja tottakaihan minun oli pidettävä samaa vauhtia yllä kuin he; enhän tietenkään ollut mikään heikko pupujussi. Ensimmäistä kertaa verkkarini taisivat olla juoksemisesta hikiset.
Opettelin myös nostelemaan painoja. Että jos seuraavan kerran seinäkiipeillessäni olisin yhtään parempi. Hmm. En toivo liikoja. Ei näillä luu-rasvakäsillä. Ilmeisesti painoja pitäisi nostella hiukan useammin kuin kerran elämässä jos aikoo kätensä vahvemmaksi saada.
Seuraavaksi kävin mielenkiintoisen keskustelun ulospäinsuuntautuneisuudesta toisen psykologiaa opiskelevan kanssa. Päätimme kokata huomenna linssikeittoa.
Kävin suihkussa, ja tapasin kaverini ja hänen kaverinsa ja tämän kaverin. Olin jo valmiiksi kiinnostunut koska tiesin kaksi näistä tyypeistä oli valmistunut äskettäin Cambridgestä! Ajattelin, että he ovat varmaan fiksuja. Vaikka olin toisen heistä aikaisemmin jo tavannutkin. Ihan sikamukavia tyyppejä. Kaverini mielestä vähän sisäänpäinkääntyineitä ja 'awkward'. Ymmärrän hänen hienovaraisen pointtinsa mutta minusta tyypit olivat vain mahtavia. Hiukan (liian) ylpeitä tosin.
Menimme yhdessä ilmaiselle päivälliselle, jota paikalliset kristityt sponsoroi kansainvälisille opiskelijoille. Tiesin jo etukäteen, että tässä on katastrofiainekset käsillä. Nämä cambridgeläiset olivat niin cooleja, että he ennen kaikkea nauraisivat jollekin kristittyläiselle mentaliteetille. Tiesin sen jo ensisilmäykseltä kun heidät näin. Ja olinhan tapaamassa hyvän kaverini päivällisellä joka oli kristitty. Ups. Ei mitään katastrofia onneksi lopulta tapahtunut vaikka yrittivätkin nokittaa tätä kristittykaveriani. Sitä en tiedä huomasiko kristittykaverini tätä. Minä olin sillä kannalla et hey let's be all just friends. Luulen että voitin. Ainakin lopetin taistelun (vaikken ehkä sotaa;).
Menimme ravintolaan jatkoille koska kasvissyöjille päivällisellä ei taaskaan ollut juuri mitään nakerrettavaa. Ja olihan meitä nyt kaksi kasvissyöjääkin mikä Amerikassa on ihmeellinen sattuma! Ja sitten kiersimme vähän ympäri ämpäri kaupunkia.
Hyvästelimme, ja jatkoin kaverini kanssa juttua hänen luonaan; puhuimme unelmista ja peloista ja ja.
Nyt pitää mennä nukkumaan koska huomenna herätys on aamukasilta!!!
No comments:
Post a Comment