Systeemiin katoaminen vs paraneminen

Ehkä jokaisen elämässä löytyy jotain syvempiä teemoja, mitkä ovat kantaneet vähintäänkin nuoruudesta lähtien.

Minulla yksi niistä on pelko systeemiin katoamisesta, zombiutumisesta ja toisaalta halu löytää jotain elävää.

Vaikka muutoin Apulantafani en liiemmin ole ollut, puhuttelivat jo nuorena sanat "koneeseen kadonnutta ei voi takaisin saada, kulutettu käytetty ruokkimaan ympyrää" ja toisaalta "reunalla kaunis on maailma, reunalla rohkeus on voimaa". Esimerkiksi.

Yhä olen tämän saman teeman parissa, nähden sen vain vähän uudemmassa valossa. Kyse on nimittäin siitä, vaikutanko minä ympäristööni vai olenko vain ympäristöni tuote. Tuotanko vai olenko pelkkä tuotettu. Kyse ei kuitenkaan ole näennäisestä tuottamisesta, siitä sattuuko olemaan tehokkain muttereiden lajittelija tai siitä sattuuko olemaan ammatiltaan pappi. Kyse on jostain syvemmästä tavallaan energisemmästä ulottuvuudesta. Joogit sanoisivat, että jos on fyysisesti, psyykkisesti ja energisesti terve ihminen, voi tehdä elämässä about mitä haluaa. Suurin osa nykyihmisistä ei vain ole. Tämä ei ole mitenkään joogien lopputavoite vaan enemmänkin jonkinlaista perusterveyttä. Maailma vain on varsin sairas paikka, jossa ihmiset eivät joogien mittapuulla ole helposti kovin terveitä. Itse en tähän kategoriaan usko myöskään vielä kuuluvani, vaikkakin sitä tässä työstäväni.

"Vain kuolleet kalat uivat myötävirtaan" tarkoittaa mielestäni sitä, että sairaassa maailmassa ei vain voi olla kuin systeemi haluaa, jos haluaa olla terve. Toinen lausahdus asiasta on "it is no measure of health to be well adjusted to a profoundly sick society" (Krishnamurtin lainaus: terveyden mitta ei ole se kuinka sopeutunut on syvästi sairaaseen maailmaan).

Zombiutumista edistää monet asiat. Niitä ovat mm. sosiaalinen paine, pelko, ahdistus, epätoivo, (erillisyyden tunteen aiheuttamat) riippuvuudet, erilaiset psyykkiset haavat ja traumat ylipäätään, suru, ärtymys, epäterve mustasukkaisuus, ahneus, ignoranssius, siis kaikki negatiivinen. Nämä samat asiat voivat toimia myös avaimena terveyteen, jos niiden sietämisen sijaan menee niiden läpi. Läpimeno taas alkaa tiedostamisesta hyväksymisestä ja tunteen ja sen alkuperän tarkastelusta. Itse käytän tässä nykyään pääasiassa energiaparannustyökalua.

Sana energiaparannuksesta. Vielä vuosi sitten en olisi uskonut tällaisten juttujen edes pitävän paikkaansa, mutta tällaista tämä elämä nyt on. Tämä ei ole älyllistä vaan kokemuksellista tietoa eli faktaa, ei uskomusta. Jokainen tunnehaava on varastoituneena kehoon. Se saattaa löytyä jalasta, maksasta, rintakehästä, mistä vain. Lihasten automatisoitunut kiristys on merkki tunnehaavoista siinä kohtaa kehoa. Olen korjaillut jo mm. etureisissäni löytynyttä häpeää jne., rintakehäni epätoivoa, alavatsani erillisyyden kokemusta ja toisaalta lisäksi kielteisiä tunnekokemuksia muiden ihmisten kanssa, sisäelinten mm. maksan myrkkyjuttuja olen työstänyt viime aikoina (kuulemma sinne patoutuu ärtymyksen ja repressoituneen vihan tunnetta?), ja myös fyysisempiä vaivoja. Kun korjaan haavan tunnekehostani, en koe enää ikinä sen aiheuttamaa kielteistä tunnetta. Yleensä ihmiset eivät ole tietoisia siitä kaikesta shaibasta, mitä heistä löytyy. Niitä siirtyy sukupolvelta toiselle, ja päälle saattaa kasautua muita haavoittavia kokemuksia ja traumoja.

Energiaparannus on tavallaan pikatie terveempiin energioihin ja psyykkeeseen, ja hitaampi hyvä tie on jooga. Psykoterapiatyyppinen työskentely on turhan karkealla tasolla, mutta toisaalta monien (myös minun) olisi työstettävä sitäkin karkeampaa tasoa. Energiaparannus ei kuitenkaan ole henkistä kehitystä sinänsä ymmärtääkseni, jota ovat enemmän mm. kiitollisuus ja pyhälle antaumuksellisuus. Kiitollinen siitä kuitenkin olen ja uskon että syystä minulle se mahdollisuus hyödyntää sitä on annettu.

Toisen energiaparannus on myös mahdollista, mutta siitä tiedän vähemmän. Kykenen saamaan toisen negatiivista energiaa itseeni, eli "korjaamaan", mutta ongelma on itsensä suojaaminen ja toisaalta on luotettavin menetelmin saatava se toisen negatiivisuus pois itsestä. Siksi viisaat sanovat, että tällaiseen duuniin ei kannata mennä mukaan, ellei tiedä tarkalleen mitä on tekemässä ja ole todella syvällä tässä skenessä. Itse en ole tällaisesta tällä erää ollenkaan varsin kiinnostunut. Vain hiukan utelias.

Tämä on todella eteeristä settiä, ja psykologisemmista työkaluista voi ihmisille olla jotain hyötyäkin.

Esim. riippuvuus johonkin asiaan kuten ruokaan päihteeseen rakkauteen

mistä se johtuu?

(vastaus ainakin monella: erillisyyden aiheuttamasta tyhjyyden tunteesta, "yksinäisyydestä")

missä kohtaa kehoa se tuntuu?

(vastaus: alavatsa, mutta tämän havainnoinnilla vähemmän ehkä tässä kohtaa väliä)

voisiko sen erillisyyden kokemuksen hyväksyä?

voisiko siitä tulla enemmän tietoiseksi? myös silloin kun sen haluaisi peittää löytämällään huumeella? ja antaa sen kokemuksen olla siinä ja sietää se kun tuska on korkeimmillaan? antaa sille sen vaatima tila? osoittaa sille myötätuntoa ja rakkautta? kertoa sille että se saa olla? itkeä jos itkettää ja kiukutella jos kiukuttaa? kiittää sitä kun se tuo tätä arvokasta viestiä: sinä olet erillinen yksilö?

näin esimerkkinä. tämä tosin saattaa vaatia terapeuttista tukea.