mitä opin yhdestä pienestä harrasteryhmästä?

tämä kouluvuosi. joitain hienoja asioita opin.

esim.
capoeiraryhmä oli tosi kiva juttu.
tiivis, pieni porukka. random ihmisiä käy harkoissa myös mutta se ydinporukka on ollut kuin pieni hauras perhe.
ne ihmiset on ihan mahtavia.
capoeiran luonnekin on semmoinen. ei sinne lähetä toisia mäiskimään tai kampittamaan. ei, siellä luodaan yhdessä peliä ja kehitetään yhdessä taitoja iloisen brasilialaisen musan tahdissa.
ne ihmiset tulee sinne sillä mielellä.
ja ne ihmiset jotka sinne tulee, on kiinnostuneita nimenomaan yhteisöllisyydestä.
ne ihmiset ovat lämpimiä.

oon oppinut paljon. irrottelemaan ryhmässä. revittelemään, sekoilemaan, mitä sanaa sille nyt haluaakaan kehittää. vitsailemaan vitsailemisen itsensä vuoksi. uskaltamaan. olemaan oma itseni. pitämään yllä hyvää ilmapiiriä. osallistumaan. auttamaan halusta.

paljon on toki vielä opittavaa mutta olen kiitollinen siitä mitä olen tästä harrastuksesta saanut.

olen löytänyt itsestäni uusia puolia. kun ei ole ollut enää niin pahaa käyttäytymiskontrollia, pidättäytyneisyyttä.
esim. tässä kerran aloin ihan aluks hyppelehtimään yhen tyypin yli, kun se makas lattialla. noh, kehitettiin juttua "hiukan" ja lisättiin aina vaan vaikeustasoa, ja lopulta yks toinen tyyppi, miespuolinen hänkin, tuli fyysisesti väliin kädet ojossa keskeyttämään vauhdinottoni (sen jälkeen kun en hänen huutoaan noteerannut) etten saa enää hypättyä koska hän pelkäsi että seuraavaks multa katkeaa jalat tai taittuu niska.

välillä vitsailun lomassa puhutaan joittenki kans ihan asioitaki. täs kerran yks tyyppi kertoili mulle hämmentyneisyyden tilastaan koska ei oo mitään mihin uskoa, mihin tarttua. uskomukset, arvot... nää on semmosia hiljaisia hetkiä, hyvin varovaisia pieniä keskusteluja. (opiskeluissaan hän muuten tutkii ennen kaikkea kvanttifysiikkaa; nimittäin ehkä jonku semmoseen aihepiiriin tutustumisen seurauksena sitä tuleeki olo että mitä helvettiä maailma, tiedä häntä.)

yksi toinen hämmästytti minut hiukan enemmänkin. kysyessään mikä on ero elävän ja ei-elävän välillä. atomeistahan se niin kivi kuin minäkin kai ollaan tehty. atomien sisällä taas ei ole kauheasti asioita. en tiennyt vastausta eikä kyllä hänkään.
mielenkiintoinen kysymys.
en tosin usko että on kauhean terveellistä jäädä tyhjän päälle näitä tämmöisiä miettimään ilman tyydyttävää vastausta.
ainakaan ahdistuneena.
eikä sillä vastauksella lopulta kai niin väliä ole.
mutta on hyvä jos on tyytyväinen siihen vastaukseen mikä itsellä sattuu olemaan, ja saa siitä juuri sitä mitä mistä miltei tahansa uskonnosta (tai esim. meditoinnista) parhaimmillaan saa.

kysyinkin kvanttifysiikkatyypiltä että mitä positiivista hänen apatiansa hänelle tuo. tiedän kyllä että tämä kysymys itsessään sisältää omaa uskomustani (=positiivinen ajatus on parempi kuin negatiivinen). ei se mitään, olen varma, että niin tiesi hänkin. 

on muuten parhaimpia tyyppejä ikinä hänkin. ja erityisen tärkeä.

-----------

kuukauden aikana käytännössä urheilin ehkä pari kertaa, (capoeiratapaamisissakaan kun ei aina käytännössä liikuttu). olenko ylpeä? olen. oli mahtavaa. sai levätä. nyt on hiukan innostusta taas liikkua. en suosittele kenenkään ottamaan tästä mallia, taitaa se urheilu olla yleensä tervettä. :)