kävin tänään vähän kaupungilla.
metrossa sokea mies kävelee hakaten yhteen joitakin hilavitkuttimia, jotka tuottavat särkevää kovaa tuskaisaa ääntä. hän myös ääntelee kovaan ääneen "OOooooooooooooooooo-oooooooo" lakkaamatta. kerjää rahaa matkustajilta.
siinä mietin penkillä istuessani pitäen repustani tiukasti kiinni, että onko maailma reilu paikka. no ei kyllä siltä vaikuta.
toinen mies myös toisella metromatkalla kerää rahaa soittaen haitarilla särkevän kaunista melodiaa. hänellä on pieni koira olkapäällä, joka pitää sankoa, mihin voi heittää kolikoita.
näin kaupungilla miehen jolla ei ollut jalkoja. kodittomia läjä päin nukkuen joissain nurkissa.
onko maailma reilu? tuntuisi vähintään epäilyttävältä ajatukselta.
tätä mieltä oon toki ollut aina. kauan sitten ehkä koin sen olevan epäreilu itseäni kohtaan. nykyisin koen tosin itseni olevan tällä hetkellä hyvin..... etuoikeutettu.
kyllähän niitä löytyy vaikka kuinka paljon niitä huikeita ihmisten menestystarinoita, ja ylipäätään mahtavia ihmisiä, ja hyvin etuoikeutettuja yksilöitä. mutta juuri nyt minua kiinnostaa ajatella hiukan laajemmassa mittakaavassa, miettien prosentteja. en tuntien itseäni jotenkin paremmaksi, vaan yrittäen ymmärtää.. maailmaa.
aloitetaan vaikka siitä että on suomalainen. mikä on hyvin iso juttu. maailma on iso paikka. joku kiinalainen työskentelee tehtaalla päivät yöt, ja saa palkaksi tyyliin "kulhollisen riisiä aina silloin tällöin" (=ei paljon).
hänellä ei ollut ikinä muuhun elämässä mahdollisuuttakaan. ei koulutusta, ei mitään.
täälläkin. paikalliset ympärilläni tienaavat paljon vähemmän rahaa kuin minä. eli todella todella vähän.
ja se, että olen tyytyväinen. mieleni on
fundamentally positive. toisaalta esimerkiks diagnosoitava masennus ja erilaiset ahdistuneisuushäiriöt ovat usealle "riesa". esimerkiks 17% USA:laisista arvioitiin jossain kärsivän masennuksesta, ja Suomi on tässä kyllä ihan kärkimaita kans. Diagnosoitavista ahdistuneisuushäiriöistä luin Euroopassa arviolta 9-16% kärsivän, USA:ssa 29%.
voidaan myös mennä ennenaikaiseen kuolemaan. vakaviin loukkaantumisiin. paikallinen ystäväni kertoi, että hänen ystävänsä on hillunut sairaalassa täällä monta kuukautta nyt, koska jäi auton alle. näytti kuvan, ennen onnettomuutta, sanoi että on tosi mukava tyyppi. ei tuohon voi paljoa muuta kuin.... antaa veden tulla silmiin.
fysiologisiin sairauksiin.
huonoon itsetuntoon. yksinäisyyteen. hammaslääkärin mielipiteeseen, että kyllä ne viisaudenhampaat on nyt poistettava.
tuskaa tuskaa.
onhan se maailma reilu siinä mielessä, että kaikki me täällä kuollaan, ennemmin tai myöhemmin. jotkut täällä ollessaan kärsivät vain enemmän kuin toiset, ja joillekin elämä voi olla yhtä juhlaa oikealla asenteella. mutta en minä ainakaan sanoisi, että se on itsestä kiinni. ei se kyllä muuten ole. on hyvä ja hedelmällistä ajatella että se on, ja kyllä itse voi ainakin näennäisesti vaikuttaa asioihinsa, mutta ei se elämä "itsestä kiinni" todellisuudessa ole.
loogisesti ajateltuna uskonnot, hengellisyydet, ja positiiviset ajattelut toisaalta näyttää olevan vain pakokeino todellisuudesta.
"If you had not suffered as you have, there would be no depth to you as a human being, no humility, no compassion. You would not be reading this now. Suffering cracks open the shell of ego, and then comes a point when it has served its purpose." kaunis virke. mutta oliko sen sanoja vain outolintu yhteisössä, jonka piti lopulta "löytää tie ulos". ja tätä he sitten kutsuvat Valaistumiseksi...
noh, itse en kuitenkaan taida olla looginen. ;) kaikkea muuta.
