mutt et muuta osaa kuin vain jatkaa matkaa

kello kahdeksan aamulla
Tukholman aikaa kaupunki on harmaa ja sataa
Slussenin metroaseman seinään piirrät ristin
ja kynä katkeaa

sanot jos tähän jotain nyt päättyy
niin jotain uutta saa se aina alkamaan
kello kahdeksan aamulla
Tukholman aikaa kaupunki on harmaa ja hiljaa sataa

ei osotteita, numeroita, ei mitään
sanot turha on niitä enää vaihtaa
kun näissä kylissä asuu ja kulkee näitä teitä
niin ei kirjeet mua voi tavoittaa
ja mä en mistään sulle mitään tahdo kirjoittaa
sun täytyy itse tulla katsomaan
kello kahdeksan aamulla
Tukholman aikaa hän laukkunsa nostaa
ja tiet eroaa

sä et Suomeen tahdo tulla,
sanot sull on paha olla
niinkuin tää ei edes ois Eurooppaa
sä vihaat noita asioita joiden vuoksi
pienet ihmiset aina kotiin palaa
mutta pidä sinä huoli, ettet kotiis kuole
ettei koukkuun ne siellä sua saa

kello kahdeksan aamulla
Tukholman aikaa kaupunki on harmaa ja hiljaa sataa
mä en tunne sua, en tiedä minne aiot mennä
mä tiedän vaan mitä ajat takaa
sä et sitä koskaan ehkä myönnä, ettet löydä
mutt et muuta osaa kuin vain jatkaa matkaa
ja niinkuin levoton laulu,
joka koskaan ei pääty
vaatii aina vaan laulajaa

kello kahdeksan aamulla
Tukholman aikaa hän laukkunsa nostaa ja hän vaeltaa,
hän vaeltaa

kello kahdeksan aamulla
Tukholman aikaa kaupunki on harmaa ja sataa
Slussenin metroaseman seinään piirrät ristin
ja kynä katkeaa

https://www.youtube.com/watch?v=et5NBq4Jwf0&list=PLvELalBpBjH8vGHovBbxuhrjxVyKsBwCb&index=28

voin olla jonkun aikaa kiltti, ja elää rakenteen sisällä. se ei ole ongelma, jonkun aikaa. mutta jossain vaiheessa, ennemmin tai myöhemmin, tämä levottomuus sisälläni. se etsii pakotietä, happea. ja se pakotie on löydettävä koska muuten se räjähtää. ja mitä sitten kävisi. en halua tietää.

mitä se levottomuus on? se on ensinnäkin kehollisuutta. se ei kestä tietokoneella näpertelyä ja kirjastossa tai toimistossa istuskelua liian kauan. se tietää, että kehollisuus on todellisuutta, ja kun se sille päälle sattuu, se haluaa sabotoida kaikki mikä on sitä vastaan. säännöllinen liikunta tyydyttää sitä jonkin aikaa, yhtä kauan kuin se antaa minun elää tietyn rakenteen sisällä.

toisekseen, se on elävyyttä. se haluaa kuin luoda nahkansa säännöllisin väliajoin, ennen kun on liian myöhäistä, ennen kuin se räjähtää. se haluaa tiputtaa kaiken kuolleen taaksepäin.

kolmanneksi, se on sisällä palava liekki. se ei polta mutta on olemassa, työntäen eteenpäin aina kun sen mielestä on aika.

Vuosi 2016

Vuosi 2016

olin vuosi sitten Portugalissa miettien mihinkähän elämä sitä vie. oli se vähän semmosta kitumista kun töissä piti käydä, vaikka välillä olikin kivaa. mutta ei ollut mun juttu sitten ihan kuitenkaan. sitä oli, sitä teki, kun siinä oltiin.

pääsin sit Hesaan kouluun opintoja jatkamaan. tein Intian reissun. mikä oli sikamahtava. voisin mennä vaikka uudestaan. vaikka ei tarvitsekaan. sit kuitenkaan.

Intiasta voi löytää hyviä vinkkejä, neuvoja. koska Intiassa jotkut ovat aika helvetin syvällä, jotkut yogit nimittäin. jos sellaisia onnistuu löytämään. tai siis enemmänkin jos sellaiset sattuu kävelemään vastaan, osumaan kohdalle, jos elämä on sellainen että se antaa tilaisuuden, tai että on valmis oppimaan.

ja on siel myös kiva soittaa rumpuja pari tuntia kadulla tuntemattomien intialaisten kanssa. siinä on jotain taianomaisuutta tämmöiselle suomalaiselle pulliaiselle.

mut kyl se elämä löytyy oli sitä missä vaan. jos on jo jotain tajunnut, ei sitä sen jälkeen oo niin väliä missä on. tosin ensin pitäisi tajuta.

kyl mä uudestaan johonki päin vielä meen. matkalla on niin oppimassa, kokemassa, elämässä.

tosin nyt on ihan kiva olla oma kämppä mistä lähteä aina aamuisin. jos täällä näinä päivinä enää kerkeä edes olemaan, hyvä kun käymään. vähä ehkä nukkumassa.
puhumattakaan siitä että vuonna 2017 tuun taas muuttamaan varmaankin ehkä, pysyen kuitenki toki Hesassa.

https://www.youtube.com/watch?v=7zHV7iccr-8

https://www.youtube.com/watch?v=DyqUw0WYwoc

mikään ei ole kuin ennen

mikään ei ole kuin ennen.

7 vuotta ulkomailla rikkoi palasiksi ja jostain siitä tuhkasta muotouduin uudelleen.

en enää ymmärrä suomalaisia. en ymmärrä mitä he tarkoittavat. tai siis että he naiivisti tarkoittavat mitä sanovat.

kokemusmaailmaani ei pääse käsiksi enää juuri kukaan. voin kertoa mutta kukaan ei enää tajua.

mutta jotain lisäksi. itsestäni on kasvanut hämmentävä oksa. osaan inspiroida, kysyä, neuvoa. niin että siitä oikeasti inspiroidutaan. mutta vain sellainen joka on sopivassa vaiheessa, hellästi auki.
miksi? koska minä olen tajunnut jotain.

-----------

ah, kävin hämmennyksekseni yksi ilta pippaloissakin tässä jo joku aika sitten! koska poikkeus vahvistaa säännön. ;)
oli sen verran kreisiä että ehkä sitten vuoden päästä taas...

mitä opin tänään?

1. psykologi tekee päätöksiä jotka vaikuttavat merkitsevästi toisen henkilön elämään
2. psykologi ei voi luottaa päätöksentekokykyynsä saati "intuitioonsa", koska syyllistyy pakostikin erilaisiin ajatteluvirheisiin
3. onkin käytettävä tutkimustietoutta hyödyksi
4. ei ole sellaista tutkimustietoa joka (ratkaisevasti) auttaisi päätöksenteossa
5. tutkimustieto ei ole luotettavaa; varsinkaan työhön soveltamisessa


tämä näinä päivinä koulussa oppimani ehkä kivasti kuvastaa semmosta harmaata pilveä mihin pääni on nyt tunkenut itsensä. se on ihan positiivinen asia. oletan. toivon.
selkeys häipyy.
ei ole mitään mihin luottaa. vain harmaata massaa. ennen se pilvi luuli olevansa valkoinen mutta tuo aika on nyt päättynyt.
vain intuitio siellä jossain sen kaiken alla. joka päästelee mitä kummallisimpia ääniä salamannopeasti.
kuinka paljon siihen voi luottaa? mistä tiedän milloin kyseessä on intuitio? näitä epäselkeyteni kysyy itseltään. ja intuitio vain jatkaa puuhiaan, kuulee sitä tai ei.
parasta ehkä siis vain hiljentyä, ja toivottavasti sakea pilvi muuttuu hiukan läpinäkyvämmäksi. antaen villin otuksen pauhata sisällä, ja yrittäen unohtaa järjen käytön.

mikä motivoi ultimately?

haluan vähän rauhoittua elämässä, elää hitaammin. on nimittäin pari viikkoa kulunut tässä valitettavasti stressin merkeissä, siitä huolimatta että samalla opiskelen koulussa stressin tuhoisia vaikutuksia elimistölle.

senpä vuoksi. en halua muuta kuin postata taas löytämiäni random quotteja random taustakuvilla.

välillä kyseenalaistan ajatukseni kysymällä, onko motiivina pelko. ja jos se on, niin valitsen usein toisin. aina se ei kuitenkaan onnistu. pelko asuu päässä vaikkakin joskus hyvinkin hienovaraisesti. se ohjaa usean toimintaa sitä huomaamatta. jos et mielestäsi elä pelosta, mieti villein unelmasi mitä haluaisit olla tekemässä -olisiko se Kiinassa kamppailulajien opiskelua, Afrikassa heimoihin tutustumista vai kenties aktiivista laskuvarjohyppäilyä? mieti sitten miksi näin ei ole nyt. nokun joutui mukautua.... toisin sanoen: pelko. sinä sanot että elämän realiteetit, mutta minä haluaisin ehdottaa olisikohan ne elämän realiteetit rakentunut pelosta? ei aina tietenkään, mutta.... voisiko se olla, sinun tapauksessasi, minun tapauksessani, tässä tapauksessa? ja haluatko elää pelon juoksupoikana/tyttönä? onko tässä elämässä muka niin paljon oikeastaan edes menetettävää?

 

toinen asia mitä ajattelen, on erilaisuus. onko ok olla erilainen? jos vastaus on kieltävä, palaappa tämän kirjoituksen alkuun pelosta. onko ok olla se mitä on? onko se ok? vai pitääkö yrittää olla jotain muuta, jotain mitä ei oo? pitääkö yrittää olla se minkä kuvittelisin muiden odottavan minun olevan, ja yrittää luoda sen maskin eteeni? pitääkö yrittää olla yhteiskuntakelpoinen? pitääkö yrittää olla ihmisten pitämä? pitääkö yrittää miellyttää? pitääkö yrittää?

vai riittääkö olla se mitä olen? voinko olla ihan ok tällaisena, mitään lisäämättä, mitään yrittämättä, vain jatkaen omaa inhimillistä oppimistani? voinko olla itseni näköinen hidas hiljainen herkkä? vai pitääkö minun olla toisenlainen? onko minulla tarpeeksi rohkeutta näyttää itseni, olla yrittämättä? voinko olla huono? voinko olla kiinnostumatta muiden mielipiteistä, ja elämättä pelosta?

mitä jos me ihmiset ei synnytty samaan muottiin? mitä jos jokaisessa olennossa on oma viehättyneisyytensä, ja mitä enemmän ihminen uskaltaa olla oma itsensä, sitä enemmän hän valaisee huonetta? mitä jos elämässä ei ole oikeasti kyse siitä kuinka tiukasti saa itsensä mahdutettua tähän arvojen rakentamaan muottiin?

ehkä elämässä olisikin kyse aivan jostain muusta kuin pelon kautta elämisestä. ainakin paree tehdä pelon roolista mahdollisimman pieni, ja se ei niin pieni ole etteikö se pienemmäksi voisi muuttua. koska oikeasti ne suhteellisen harvat ihmiset jotka on kohdanneet sen kaiken kuran itsessään, hyväksyneet, löytäneet valon ja rohkeasti kasvattaneet sen roolia (ymmärtäen konkreettiset elämän realiteetit), niin mitä enemmän he elävät tämän sisäisen "valon" kautta, niin sitä vähemmän heillä on ongelmia. ympäristö kyllä hyväksyy semmoiset ja jos ei joskus hyväksy niin mitä sitten -pelko ei ole riesana. sen lisäksi heidän elämänsä on enemmän väriloistoa kuin harmaata suorittamista.

ja jos on tyytyväinen elämäänsä juuri nyt sellaisena kuin se on, eikä halua mitään muuttaa, tai minkään sisäisen valon roolia kasvattaa niin fine. monella vain kun löytyy tyytymättömyyttäkin. ja jos ei vielä ole kolahtanut, niin ehkä se kolahtaa joskus myöhemmin. elämä kun tuppaa olemaan vähän sellaista.

elämä on hassu

19-vuotiaana ollessani mulle sanottiin että olin jotenkin (hyvällä tavalla) erilainen. koska etsin myös ”totuutta”, koska olin etsijä.

olin sillon että mitäh. omine pikku kiinnostuksenkohteideni ja ahdistuksineni. siis mitä totuutta täh??

se samainen tyyppi sanoi että lueppa Nietzscheä. kyseenalaista kaikki se mitä olet oppinut.

luin Nietzscheä ja tajusin ehkä yhden irrallisen lauseen aina noin 20 lauseesta. pidin niistä lauseista kovin. olin löytänyt jotain hienoa, jotain syvältä, jotain todellista.

yliopistoon mennessäni otin taas Nietzschen esiin, ja nyt sitä filosofiassa opiskellessamme tajusin siitä vähän enemmän. pidin yhä tyypistä vaikka halusinkin nähdä hänessä buddhistin, en nihilistin. halusin nähdä valon, en jonkun rikkovan illuusioita pimeydessä.

ne seuraavat viisi vuotta olivat hapuilua valoon sitä koko ajan lähestyen. Nietzschen vähän unohdin koska se ei tarjonnut vastauksia. puhumattakaan siitä että joka sivun osittainen ymmärtäminen vaati tuskallisen paljon vaivaa mitä en halunnut. luinkin buddhalaisia tekstejä, Tao te chingiä (taolainen upea teksti!), ihmisten kokemuksia ja käsityksiä, ... ja reflektoin näitä omaan kokemuspohjaani.  

ja nyt. nyt tajuan että hän oli ollut oikeassa. olen hyvällä tavalla erilainen.

Intiassa yogi sanoi minulle, että minun on pidettävä itseni puhtaana. olen puhtaan veden kala joka ui nyt likaisessa vedessä. siis psykologisesti ilmaisten, olen vähän liian herkkä tähän maailmanmenoon. tosin häntä ei psykologiat kiinnostanut... hän opetti minulle tuskallisen paljon, ja sanoi syyksi tähän olevan se, että hän näki minun auttavan tulevaisuudessa muita heidän henkisessä kehityksessään. olin hänen mielestään sisältä liian puhdas muuhun, vaikka olinkin kerryttänyt ympärilleni likakerroksen tässä 27-vuoden aikana. ja sitä likakerrosta vieläkin hänen näkemyksensä mukaan olen puhdistamassa nyt, vaikka iso osa jäi kuulemma Intiaan.

en tiedä mutta jotain hyvää Intiassa tapahtui.

esimerkiksi viiden vuoden vaikea unettomuus, jonka takia olen nähnyt niin lääkäreitä, koulupsykologin kuin hypnoterapeutinkin, taisi jäädä sen sileän tien sinne...

tämän yogin lainaus, ja viisaus kiteytettynä:

” Let the heart guide.. Let the nature confirm it.. and joy sprouts spontaneously.. This is the part of wisdom.. everything else is way of chytias.. :D :D :D “

chytia on käytännössä miltei jokainen ihminen, tyhmelys joka elää illuusioissaan.