Saturday, April 13, 2019

kundalini

minulla ei oikeastaan ole salaisuuksia.

voisin kertoa vaikka kundalinista, asiasta mistä olen valittujen ihmisten kanssa jutellut viimeiset pari vuotta. asia, jota suurin osa ihmisistä pitää vain mytologisena taruna, kuten minäkin ennen.

muistan kun käsitteen ensimmäistä kertaa Intiassa kuulin. kundalini. googlasin, ja luin, että kundalini oli joku ihme hindulaisuudessa esiintyvä mytologinen käsite. sitä symboloitiin käärmeen kuvalla. en jaksanut lukea enempää. ei kiinnostanut. blaah. horiskoon intialaiset mistä tykkäävät, annan mennä toisesta korvasta ulos, ihmetyyppejä, ihmeuskonnot.

Kuvahaun tulos haulle kundalini serpent
kundalini

joskus Intian reissun jälkeen selailin facebookkia, kun näin erään joogin vaihtaneen profiilikuvansa. katsoin hänen silmiin. uh. tunsin vahvan virtauksen kulkevan selkäydintäni pitkin. uudelleen. uudelleen ja uudelleen. ja taas uudelleen. mitä helv........ ja sitä alkoi tapahtua. ja lukemattomia muita asioita tapahtui, mutta näin sen energian ensimmäistä kertaa huomasin.

googlaan taas. nyt törmään uudelleen kundaliniin, selkärangan alaosassa uinuvaan energiaan, mikä aktivoituu, herää, joissain ihmisissä. (se majailee selkäytimessä mutta liikkuu herätessään myös eri puolilla kehoa.) joogafilosofian mukaan joogaharjoittelun tarkoitus on herättää kundalini, josta alkaa hengellisyys. koska kundalini voi johdattaa totuuteen ja jopa valaistumiseen, vaikka sinne asti ei juuri koskaan päästäkään. kundalinin tarkoitus on avata kehon energiakeskukset, siis chakrat, ja kohottaa kehon energiatasoa, johdattaakseen totuuteen. tämä tie on usein kivinen kuitenkin, sitä kivisempi, mitä vähemmän on siihen valmistautunut -perinteisesti kundalini aktivoituukin tai aktivoidaan vasta kun joogaa ja joogielämää on harjoitettu kurinalaisesti 20 vuotta.

palaset alkavat asettua paikoilleen. hetkinen. tämähän selittää paljon, voisiko näin todella olla. otan yhteyttä joogiin, ja hän sanoo tienneensä sen minussa aktivoituneen tai aktivoituvan. annan ajan kulua, ja jossain vaiheessa tajuan todeksi sen, mitä joogikin sanoo -kundalini tanssittaa minua, ja minun on vain annettava tanssin tapahtua. yhtäkkiä tunnen, kuinka kehoani asuttaakin minun lisäksi se, ja voin vain yrittää luoda sille mahdollisimman hyvät puitteet. koska kukaan ei halua ärtynyttä tai huonosti voivaa kundalinienergiaa, sano minun sanoneen.

ja vähän myöhemmin ymmärsin, kuinka se on aktivoitunut jo vuonna 2011 juteltuani pitkään erään shamaanin kanssa Meksikossa (joillain herkillä yksilöillä kundalini voi aktivoitua juuri näin). juuri siitä kaikki alkoi. aiiiivan. voiiiiihan nenä. viikkojen unettomuudetkin saivat yhtäkkiä selityksen. kuin myös herkistyminen energioille ja yliluonnollisille kokemuksille. ja moni muu asia.

kundalini on hindulainen käsite. se tunnetaan kuitenkin myös mm. buddhalaisuudessa ja taolaisuudessa, vain toki toisella sanalla, kundalini -termin länsimaalaiset vain ovat sattuneet nappaamaan omaan käyttöönsä. koska kristinuskossa ja muissa abrahamilaisissa uskonnoissa kundalinia ei jostain syystä tunneta, ainakin tietämäni kristitty-mystikot käyttävät myös sanaa kundalini. jännä kyllä, että länsimaissa kundalinin symboli tunnettiin kreikkalaisessa mytologiassa Caduceuksena eli sanansaattajan sauvana ja roomalaisessa mytologiassa Mercuriuksen sauvana:
Kuvahaun tulos haulle caduceus
Kreikkalaisessa mytologiassa esiintyvä Caduceus (teknisemmin ja virallisemmin esitettäessä myös kundalini koostuu kahdesta käärmeestä siis kulkuväylästä; katso postauksen ylempi kuva); myös roomalaisen mytologian Mercuriuksen sauva kuvataan vastaavasti

Mesopotamian uskonnot vaikuttivat kuitenkin niin Eurooppaan kuin hindulaisuuteen, että ehkä sieltä voisi löytyä selitys...... lähinnä mielenkiintoinen sivujuonne.

Kuvahaun tulos haulle kundalini serpent
kundalini kehossa

Kuvahaun tulos haulle kundalini chakra
kundalini ja chakrat eli kehon pääenergiakeskukset illustroitu

Suomessakin harjoitettu kundalinijooga tähtää suoraan nimenomaan kundalinin aktivointiin. harvalla se kuitenkaan aktivoituu, mutta sitä polkua en silti itse suosittele. koska näiden kanssa ei muuten leikitä.... jos sen pillin tahtiin ei tanssi, moni on päätynyt psykiatriselle osastolle. ja psykiatrit tarkastelevat vain omasta näkökulmastaan. Intiassa tämä tilanne ymmärretään, ja kundalinista hulluksi tulleet annetaan siellä olla rauhassa. ja sehän muuten tekee mitä haluaa, eli sinusta selvää, omalla upealla tavallaan. kutsutaanhan sitä jumalattareksi.

tapasinkin toisen kerran Intiassa ollessani sveitsiläisen miehen, jolla kundalini oli aktivoitunut. hän oli käyttänyt kuitenkin kaikenlaisia huumeita -sieniä, mitä näitä nyt on, luonnollisemmasta päästä, ja hän oli päästään ilmeisesti jokseekin sekaisin. itsekin myönnän yhteisen keskustelutuokion jälkeen, että jotain merkillistä hänessä todella oli. kaksi joogia olivat peräti yrittäneet houkutella hänet psykiatriselle osastolle, vaikka olivatkin yleensä ottaen länsimaista hoitoa vastaan. jostain sienistä ihmiset tuskin sekoavat, mutta kundalini + huumeet ovatkin toinen tarina... joogi raivostuikin kuullessaan minun aikaisemmista pilvenkäyttökokeiluistakin.

itse tosin pyrin tanssimaan polkkaa ihan miten päin kundalini vain haluaa, enemmän tai vähemmän menestyksekkäästi... käytännössä tämä tarkoittaa mieli-keho-hermoston vahvistamista ja maadoittumista, jotta kestän sitä paremmin.

että sellaista tänään.

Kuvahaun tulos haulle kali kundalini
Kuvan musta hahmo on nimeltään Kali -jumalatar, mikä symboloi siis kundalinin yhtä muotoa, usein ainakin kundalinin aktivoinnin alkuvaiheissa. Kali ei kysele muiden lupia, vaan tekee mitä tykkää.

Kuvahaun tulos haulle maa durga
Kuvassa jumalatar Maa Durga, mikä symboloi yhtä kundalinin rauhallisempaa, tasaisempaa, hyväntahtoisemman oloista, muotoa.

satunnaisia ajatuksia vol 2

Youtubesta löytyvät Steve Cuttsin lyhytanimaatiot on hauskoja.

myös tämä on hauska: https://www.youtube.com/watch?v=BRLmzQH-Hd4


tuntuu, että on paljon ajatuksia mutta että samalla ei ole juuri ollenkaan ajatuksia. että on paljon fiksuja ajatuksia mutta samalla ei ole ollenkaan ainakaan fiksuja ajatuksia. ja nekin ajatukset, mitä luulin olevan olemassa, olisivat vain viitanneet ajattelemattomuuteen.

mutta onneksi sentään ymmärrän nykyään hieman paremmin itseäni, vaikkakin vain hieman paremmin. oli jo aikakin. seitsemäs chakrani todella on hyvin auki, ja se aiheuttaa ongelmia. näin muun muassa. siksikin on tärkeää elää niin kuin joogikin minulle aikanaan sanoi. muistan kun se avautui vuonna 2011, luulin tulleeni hulluksi. koska en kyennyt enää edes ajattelemaan, luulin oikeasti että minun on pidettävä ainakin parin vuoden tauko koko elämästä, muun muassa opiskelusta. onneksi meillä oli muutaman päivän jälkeen kotibileet, ja tuli juotua, tosin elämäni viimeisen kerran. onneksi, koska samaan tilaan pääsin/jouduin vasta oikeastaan nyttemmin, vahvemmassa minässä, ja nyt kestän sen. alkoholia nautin viimeisen kerran tuolloin, koska tajusin kuinka myrkyllistä se oli.

hohhoijaa, olisikohan kävelyn aika.

valheiden riisumisen aika on muuten aina.

Kuvahaun tulos haulle blue pill matrix

Wednesday, February 6, 2019

satunnaisia ajatuksia

on paljon asioita, mistä suurin osa ihmisistä ei ole tietoinen. on paljon asioita, mistä minä en ole tietoinen. eikä siitä kaikesta tarvitse tietoinen ollakaan mutta hyvä sitä on kehittää.

voidaan ajatella, että perhosen toinen siipi on herkistyminen ja siten tietoisuus erilaisista vaikuttavista asioista. toinen siipi on sen vaikutuksen täysi hyväksyminen. molemmat siivet tarvitaan, jotta perhonen pääsee korkeammalle.

kaikki pohjautuu tosin lopulta aina läsnäoloon ja sen harjoittamiseen.

myös konkreettisia muutoksia voi tehdä. mutta ehkei voi antaa kaavaa, mikä sopisi kaikille. "kun teet näin, niin kaikki on hyvin."

tosin yhtäläisyyksiä on. luonto. terveelliset elämäntavat ruokavalion, unen ja liikunnan suhteen (se, mitä on esim. terveellinen ruokavalio, onkin paljon vaikeampi kysymys; ehkä sillekin yhtäläistä on kuitenkin riittävä tai runsas kasvisten syöminen), päihteettömyys. stressin minimointi. negatiivisten tunteiden minimointi (se, miten se tehdään, on myös toinen juttu). kiitollisuuden ja lämpimien tunteiden maksimointi -mitään ei kuitenkaan kannata lakaista maton alle, joten tämäkään ei ole aivan yksioikoista.

koska keho = mieli = energia.

30v

ja se on nyt niin, että 30 vuotta on jo tullut täyteen. kun ikä alkaa kolmosella ensimmäistä kertaa, herää siinä siihen kuuluisaan ikäkriisiin. nuoruuden seikkailut ovat takanapäin tai siis ainakin niiden kuuluisi niin olla. on nähnyt tarpeeksi, ja mukavuushalu on iskenyt takaapäin. tasaisuuden toivo valtasi sen, mikä ennen halusi suuntaa purjeensa kohti kaukaisinta ulappaa.

ja jos jotain tässä elämässä oli saavuttaakseen, on sen tehnyt ennen 30 ikävuotta. tässä iässä enää ei nollasta lähdetä ja tulla myöhemmin kuuluisaksi avaruustieteilijäksi tai taidemaalariksi. Kyllä sitä olisi uimista jo pitänyt harrastaa, jos uimisen maailmanmestariksi olisi halunnut. tai akrobatiatunneilla käydä, jos sirkusakrobaatiksi olisi himoinnut. 30 vuotta tarkoittaa, että nyt on jo nähty mitä ollaan. tästä iho vain rypistyy ja kurtistuu, älykkyys alenee tasaisesti, kunto heikkenee.

tässä iässä sitä kysyy itseltään, että mitä sitä on tehnyt elämänsä, mitä on saanut aikaiseksi.

mitä minä olen saanut aikaan?

tuntuu, että itse olen kaapinut nimenomaan elämän syvyyksiä. syvyyksien kaapiminen viittaa totuuden etsimiseen, koska se totuus ei pinnalla kuki.

ehkä aina halusinkin näin, jossain alitajunnassa. ja ehkä näin oli määrä tapahtua -olisiko muu ollut mahdollista. ja elämä tuli vastaan, tai se paiskasi minut tähän. elämä sanoi, että mene, mene tyttö syvemmälle.

pinnallisemmalla tasolla liikuskellen minulla ei ole aavistustakaan, mitä olen elämässäni tehnyt tai mitä siinä teen. en löydä sen punaista lankaa, en logiikkaa. vai lasketaanko satunnainen pomppiminen vihellellen Mikki Hiiren laivassa loogiseksi? en ajatellut niin minäkään.

luin yksi päivä vähän vanhoja runojani ym., ja tuli mieleen nyt tämä, minkä kirjoitin oisko 6-7v sit.

Sukeltelen meren syvyyksissä
Se on luontoni
Joku päivä kuitenkin uin pintaan
Auttaen niitä jotka ovat eksyneet.

Wednesday, July 4, 2018

miten kannattaa elää?

luin pitkästä aikaa Hesaria, missä oli artikkeli vapaalaskijasta ja purjehtijasta, joka asui Helsingin satamassa veneessä kesät ja vapaalaski Alpeilla ja missä lie talvet. nyt hän oli lähdössä pitkälle reissulle huippuvuorille purjeveneellä ase olallaan jääkarhuja varten, missä hän harrastelisi myös vapaalaskemistaan, paikoissa missä tuskin kukaan on edes käynyt. rahaa hän saa freelance kääntämistyöstä etätyönä. hänestä on artikkelissa myös kuva missä hänellä näyttää olevan rastat.

itse en hänen saappaisiin astuisi, jääkarhut ja jäätiköt ovat vähän liikaa. kylmässä veneessä marraskuussa Helsingissä miettisin toisaalta useaan kertaan, että onko tässä mitään järkeä. tuskin löytäisin päästäni myönteistä vastausta. ei, minusta ei hänen elämään olisi.

mutta hänen elämänsä edustaa juuri sitä mitä elämä minusta parhaimmillaan voi olla. se on varmaankin jotain sellaista, mikä on tämän ajan hitti. tehdä vähän jotain etätyötä, ja painottua elämässä elämänhaluun ja seikkailullisuuteen, ei ahkeraan velkapyörässä pyörimiseen.

inspiroivaa, inspiroivaa.

jos jääkarhujen ampuminen ei ole sinun juttusi, ehkä jokin muu olisi? mitä haluat, ei siksi että niin on tapa olla, vaan siksi että haluat? uskallatko olla radikaali?

vuorten huiput aina välillä kutsuvat vaimealla mutta vakaalla äänellään. viisaus ei asu näissä vuorten huipuissa mutta se asuu siinä kutsussa, kutsussa ehdollistumisen toiselle puolelle.

Friday, June 22, 2018

irtautuminen toivosta

syvällä, syvemmälle. mitä on valtameren pohjassa? mitä jos valo onkin pimeyteen kietoutunut? se pimeys on egon kuolema.

olen jo kauan hyväksynyt sen ajatuksen, että pääpointti elämässä ei ole rakentaa loistavaa valtakuntaa ympärilleen vaan karistaa itseen kertynyt tavara ja tyhjentää matkalaukkunsakin. näin vertauskuvallisesti.

on ensin kuoltava, jotta voi syntyä. virtaava vesi ei ole jähmettynyttä. on päästettävä irti, jotta voi saada jotain uutta. käsiin tarrautunut vain kuolee.

helppo siitä on puhua ja vaikeampi olla miettimättä, tuleeko siitä epämääräisestä lopulta jotain kultaakin kiiltävämpää. mitä jos siitä ei tule? mitä kun menettää positiiviset odotuksensa, toivonsakin? hyvää siitä tulee, se on varma mutta hyvältä se ei välttämättä näytä. ja voi kun se olisi niin jättekiva jos vain näyttäisi. . . . .

ne jotka eivät ymmärrä, jatkavat autonsa kiillottamista, ja rokki soi.

Sunday, May 20, 2018

have you read the user manual?

kuuntelin tänään huvikseni hiukan Sadhgurua Youtubesta. hän sanoi, että ihminen (ja ihmisen aivot) on tämän maapallon hienoin ja kehittynein härveli, hienompi hilavitkutin mitä iPhone. jos haluat oppia käyttämään jotain tosi hienoa ja kehittynyttä härveliä, on luettava ohjekirja. ilman ohjekirjaa se on vähän sellaista sähläilyä, ja ohjekirja mahdollistaa hyvän käytön. että kun ihminen on hienoin ja kehittynein härveli, olethan lukenut sen ohjekirjan?

tämä jotenkin summailee hyvin niitä juttuja mitä viime vuosina oon prosessoinut. mieleen vaikuttaa ihan sikapaljon kaikki oman itsen vaikutusvallan ulottumattomissa olevat aikaisemmat kokemukset, geenit, ympäristö, mutta juuri tällä hetkellä. se ohjekirjan lukeminen vois olla hyvä juttu.

tää ohjekirjan lukeminen -ajatus toistuu erityisesti itämaisissa hengellisyyksissä. sinä olet viime kädessä vastuussa omista reaktioista ja tunteistasi. siksi esimerkiksi Vipassana -meditointileirillä meditoidessa tarkoitus on mm. olla liikkumatta vaikka kuinka veri lakkaa kiertämästä jaloista ja selkä huutaa kivusta apua. jotta pienennettäisiin omaa reaktiomallia, sitä missä halutaan pois epämiellyttävästä kohti miellyttävään. toisaalta kun sanon joogille, että joku asia elämässä mättää tai että en voi hyvin jostain syystä, hänen mielestä minussa on jotain shaissea. ei ne olosuhteet, vaan minä. olenko kenties syönyt jotain huonoa? olenhan syönyt raakoja kasviksia? mites liikunta?

siksi joogassa kehon puhdistaminen nähdään niin tärkeänä.

ja olen alkanut tajuamaan enemmänkin, että näinhän se on. loppujen lopuksi. kenenkään syy ei mikään tarvitse olla mutta itsellä on loppujen lopuksi ne vaikuttimet.

joillakin ihmisillä on vaan enemmän työstettävää, kuten erityisherkillä tyypillisesti. ja kaikki ei ole aina työstettävissä (esim. joku sarjamurhaajapsykopaattisuus) mutta työstettävyys on hedelmälllinen ja usein konkreettinen lähtökohta.

kun hyvien olosuhteiden vallitessa mielikin voi hyvin, tarvetta ohjekirjalle ei mielestään ole. tarve syntyy vasta silloin kun olosuhteet ei ole parhaat tai mieli ei voi hyvin. siksi hengellisesti kärsimys nähdäänkin positiivisena asiana -se johdattaa ihmisen mieliasioiden ulkopuolelle.

mieliasioista kertoo ihan hyvä läpyskä Tollen läsnäolon voima, kirja englanniksi: https://files.shroomery.org/cms/6584522-EckhartTolle-ThePowerOfNow.pdf
käyttöohjeeksi siitä tuskin on mutta sen ymmärtämiseksi mitä mieli on ja minkälaista sen ulkopuolella on


päivän biisi: https://www.youtube.com/watch?v=7m0WSLUJHKA&index=8&list=RDGMEM6ijAnFTG9nX1G-kbWBUCJAVMYsgP8LkEopM