juhannus!

perjantaina hengailtiin puistossa.
jotkut tuntemattomat ruotsalaiset tarjosivat mukillisen viiniä.
kotona odotti kotibileet ja juhannustangonkin ympärillä tanssahtelua yössä.
tarjolla mansikkakakkua, lohirullia, mansikoita ämpärillisittäin.....
neljältä nukkumaan.

se oli hyvä ilta se.

lauantaina pubiin. kävin myös toisen kerran juoksulenkillä, vau. ;)
sunnuntaina.... noh, muutaman tunnin kahvittelut.

ihmiset on mukavia, noin yleensäkin ottaen.

minua väsyttää nyt.

Kuvia ja tekstiä.

 postaan nyt kuvat, jotka itteäni tällä hetkellä tuntuu inspiroivan. siis en näitä tämmösiä mitenkään usein kattele. itse asiassa pitäis käyttää enemmän aikaa elämästään tämmöseen tärkeään tyhjänpäiväisyyteen. tuhlaan sitä enemmänki joutavaan ja kuluttavaan. :)

the truth is like a lion. you don't have to defend it. let is loose. it will defend itself. ah, tykkään.

this land does not belong to you, it is you who belong to this land....

 paljon oon viime aikoina miettiny tätä 'fit in'. hitsi mikä se on suomeksi. *vilkaisee sanakirjaa.* joukkoon sopimista! mä en sovi joukkoon kauheen monessa paikassa, jos missään, jos on edes mahdollista "sopia joukkoon" ylipäätään.
semmosten ihmisten kanssa, jotka eivät myöskään oikein koe sopivansa joukkoon, voin ehkä sopia joukkoon koska sillon se normi on että ollaan kaikki semmosia eksyineitä seikkailijoita tai lampaita. tai joukko, jossa jäsenet ovat hyvin erilaisia toisistaan, esim. eri maista kotoisin. silloin ei tarvitse edes yrittää sopia joukkoon. voi vain luoda hyvän ilmapiirin jossa on hyvä olla. tai voi vain olla niin kiva ryhmä ettei se yritä määritellä muita.

mutta muuten. normaalisti.
tai, enemmänkin, normaaleissa porukoissa.
en esimerkiks tiiä miten kertoa itestäni enää. kuka oon, mitä teen, miksi, mikä on kehityskulku. sanon vaan että en elä loogisesti, enkä edes 'usko' logiikkaan. jos joku kysyy. ja ihan tottahan se on.
ja se on ihan ok.
onneksi ihmiset eivät näitä usein kysy. tai löydän itseni ihmisten vierestä jotka eivät hae määrittelyjä. okei viime viikolla yksi tyyppi, oli kiinnostunut kuka olen. kohtasin siis punaisen spottivalon, mutta vältin sen vetoamalla logiikattomuuteen. ei olisi muuta mahdollisuuttakaan.
ennen yritin luoda selkeän kuvan elämästäni. kaikella oli syynsä. siltä on vaan pudonnut pohja pois, kävi mahdottomaksi. enkä halua olla selkeä, jos olen onnellisempi tekemällä sitä mikä juuri sillä hetkellä tuntuu parhaalta, oli se muiden näkökulmasta selkeää tai sitten ei.

ja sitte on nää kopit jossa ihmiset asuu. ajattelumallit, siis, josta elää. johon esimerkiksi se minäkuvakin sisältyy. niitä ajatusmalleja voi lähteä laajentamaan. ja sitte mitä enemmän niitä lähtee laajentamaan, sitä enemmän havannoi muiden ihmisten... koppeja.
esimerkiksi, ulkomailla ymmärtää enemmän suomalaisen tavan olla. ymmärtää mikä itsessä on suomalaisuutta. se, mikä oli ennen osa identiteettiä, muuttuu joksikin opituksi.
ja ne kopit on ihan ok. jokaisellahan meillä on omat ajattelumallimme, koppimme. mutta on välillä ainakin ihan hyvä niitä hiukkasen edes laajentaa. kutsutaan oppimiseksi. ;) 'Education is not the learning of facts but the training of the mind to think.' Einsteinkin ehkä sanoi.

omasta.... hmm, ehkä muutoksesta...
en jaksa enää meikata. meikkasin kerran ulos mennessäni kuukausi sitten. silloinkin mietin että ihanko todella, mutta ajattelin että paikka oli fiinimpi niin ehkä odotetaan että pitäis olla meikki naamalla. sitä ennen oliko kerran joulukuussa ja sitä ennen....eikä siinä meikkaamisessa mitään pahaa oo, ja ihmiset mun puolesta vetäköön vaikka kilo maalia kasvoille joka aamu, jos se niitä ilahduttaa, ja tuo niitten elämään jotain hyvää. en vaan ite näe enää järkeä.
kiskoin harmaan hupparin tänään töihin, ja hiukan löysät farkut. en tiedä miksi. ei vanhuksia -siis "asiakkaitani"- kiinnosta mitä päälläni on, eikä minulla ole, tai tänään onneksi ollut, mitään syytä yrittää... olla joku.
en taida jaksaa enää yrittää sopia joukkoon, olla kiltti, yrittää, sopeutua aina uusille säännöille, koska joka paikassa on aivan omat koodistonsa esimerkiksi pukeutumisenki suhteen. kai annan sen vaan näkyä että olen ollut muuallakin. koska tottahan se on.
enkä muuta enää jaksa.
raja tuli vastaan.
ja se on ihanaa olla oma itsensä.
enkä puhu siitä määritellystä itsestä. minäkuvasta, objektista. siitä josta voi puhua. joka voi tuottaa ylpeyttä, ahdistusta, jne. esim. minä laitan rastat koska olen hippi. on seki ihan ok, ei mitään väärää, mutta en viittaa nyt semmoiseen.
vaan puhun... siitä agentista, toimijasta, aktiivisesta, kokevasta, ... todellisesta itsestä.

hiukan sekavaa ajatusvirtaa tällä kertaa mutta joskus näin.

kesäkämppäni on retro

tiesin että kämppäni lähellä on jossain junarata. mutta en tiennyt että se menee ihan vierestä. luulin että se on jossain hiukan kauempana metsien suojassa.

menin sitten junalla töihin. katselin ikkunasta ulos, ja näin rakennustyömaata. siinä työmaan keskellä näin semmoisen rakennustyömaa...rakennuksen. vähän niikuin semmoisen ison ison ruman harmaan kontin, jossa oli paljon ikkunoita. ihmettelen. mikä ihmeen väliaikainen työmaarakennusvarasto tuo on. ja huvittavinta on se, että se muistuttaa meidän talorotiskoamme. hetkinen. ... SEHÄN ON MEIDÄN TALO.

oli se myös hiukan outoa kun näin sen läävän ensimmäisen kerran. itse asiassa ensinnäkin jouduin sinne suuntaessani ylittämään ajotietä tukkivat puomit, jota jo ihmettelin. käveleskelin sitten matkalaukkuni kanssa etsien jonkinlaista kuulemma laakeaa taloa tien oikealla puolella -siellä tulevan kämppäni piti sijaita. näin matalan ruman kivimuurin ja heinikon takana sen harmaan parakkirakennuksen, jonne ei johtanut edes minkäänlaista tietä, ja ajattelin no että ei se nyt sentään tuo voi olla. joku vaaleahiuksinen poika sitten huuteli iloisesti pihamaalta että "är det Susanna". ei saateri. se. on. se.

70 ihmistä täällä asuu, lähinnä nuoria ruotsalaisia, enemmän poikia mitä tyttöjä. 2 keittiötä. niin outo. tulee mieleen big brother asumisesta täällä. ei, en ole osallistunut draamakuvioihin. en tiedä haluanko. mutta haluan ottaa selville vähän enemmän mikä kumman rakennus tämä on. miksi.


muuten. ehkä se tästä. 2 kuukauden verran sitä positiivista/hyvää mielentilaa sitten kestikin yhteen putkeen. on kai se ok näinkin.

parin viikon seikkailu ohi, ja hengissä selvittiin!

matkustaessani bulgariasta turkkiin turkin puoleisella rajalla minua pyydetään bussista käymään poliisiasemalla, jotka ihmettelevät tilapäistä pinkin väristä passiani. katselen turkkilaisten poliisien raivokasta keskustelua asian tiimoilta ymmärtämättä tietenkään sanaakaan.

yksi raivokas poliisi puhui vähän englantia, joten hänen kanssaan sitten kommunikoin.
-till Turkey?!
sorry?
-TILL TURKEY?!!!!!!
erm.... Istanbul?
-ok. how long in Turkey???!
erm... my flight... next Thursday.
-NEXT YEAR????!!!!!!!!!!!!!!!!!! >:(
no no no no no no no no no!! Thursday, Thurs-day, Thursday. Four, maybe five days!
-student?
yes
-where??!!!
in Scotland.
-IN TURKEY????!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! >:(
 no no no no no no no no no!!
...

juttelivat raivokkaasti turkiksi vartin verran, poliisipäällikkökin kävi paikalla ihmettelemässä, ja sitten sanoivat no problem. palasin bussiin.


tutustuin mah-ta-viin ihmisiin, kävin mah-ta-via keskusteluja. ja ei vain keskusteluja, mahtavia tilanteita.
oppimista. siitä miten elää.
ja ei tyhjän puhumista vaan aitoja... aitoja tilanteita. mikään muu ei ole tarpeeksi hyvää.

INTENSIIVISTÄ.

suurimman osan kanssa en ole enää yhteydessä. tätä kutsutaan matkustamiseks.

mutta yks pisti facebookkiin viestiä. hän joka kuulemma on viimeiset kolme vuotta lukenut nyt sillai vakavasti. mm. miltei koko Nietzschen tuotannon. ja aika paljon muutakin kyllä heh. itselläni ei ollut mitään saumaa puhua hänen kanssaan filosofeista, tai filosofiasta, koska en tiennyt mitään häneen verrattuna. vaikka luulin aikaisemmin hiukan tietäväni. mutta puhuttiin paljon. hän otti töistä päivän vapaaksi, ja juteltiin yhtäjaksoisesti noin... 17 tuntia? siis sinä päivänä. elämästä, ihmisenä olemisesta, maailmasta.
ja hän pisti facebookkiin nyt viestiä.  
'i can not focus on books now, you destroyed my all rationality' 
 mitähän menin tekemään?


oma seura oli kyllä myös todella hyvää. todella todella hyvää. paljon parempaa kuin monen muun. :) enkä tarkoita tätä pahalla, mielestäni jokaisen olisi tämä tajuttava omalla kohdallaan.


ja kun passini, luottokorttini ym. bulgariassa varastettiin, ei ollut mukava hetki tajuta että käteistä oli vajaa parin euron verran, ja puhelimessa ei paljoa puheaikaa soittaa ulkomaille. internettiä ei ympärillä ollut myöskään tolkuttomiin tarjolla, itse en ainakaan tiennyt yhtäkään 'nettikahvilaa'. suomen suurlähetystö oli 400km päässä, ja sinä päivänä muutenkin kiinni. katukyltitkin oli kyrillisillä kirjaimilla, ettei siellä paljoa halunnut suunnistellakaan, heh. ihmiset happamia.
aivan mahtavaa. nähdä itsensä tositilanteessa. ilman negatiivisuutta. toimimassa.
seurauksena pelkään vielä vähemmän mitä ennen. koska koin sen tyhjyyden hetken olla kadulla bulgariassa ilman mitään, edes suunnitelmaa tai ajatusta miten tästä selviäisi. eikä siinä hetkessä pelottanut, ahdistanut, suututtanut tai stressannut.
okei, hiukan panikoin. koska lainasin yhden hong kongilaisen tytön älypuhelinta soittamiseen, enkä saanut näppäiltyä numeroita oikein. sanoin jotain it doesn't fucking work. 
Don't panic, sanoi tyttö.
I AM IN A PANIC! huudahdin salamana vastaukseksi.
mutta muuten. muutoin. tätä lukuun ottamatta. löysin itsestäni jotain hienoa. 100% rauhan toimia... siinä suhteellisen tukalassa tilanteessa.




paljon paljon paljon matskua parin viikon reissusta. voisin kirjoittaa siitä kaikesta vähintään pienen kirjasen.
mutta nyt olen niiii-iin väsynyt.
ja huomenna on herättävä noin 2.30 yöllä saalistamaan bussia lentoasemalle. kohti tukholmaa. jaksaisinko? en tiedä.