kirjoittelinpa sitten vähä runoja taas tänään, tässä yksi, varsågod :D
katson sun silmiis
missä asuu syvyyden kehto
näen että olet nähnyt sen kaiken
harmaat partamonnit syvän meren matelijat kuolevat etanat
ja kaikista parhaimmat korallimeret jopa matkannut valaan selässä
olen kiitollinen että olen voinut sinut tuntea
koska voin nähdä edes sen syvyyden heijastuksen
saanut edes aavistuksen siitä mitä ihminen voi nähdä
kun kysyn
sanot että itse asiassa
olet nähnyt liikaa
kuolemankin koit itse kolme kertaa
vaan elämä lienee vahvimmillaan kipeän kaunista
sanon minä en halua nähdä sitä mitään
haluan vain kokea miltä elämä voi parhaimmillaan tuntua
kuin nukkua pehmeimmässä sängyssä
en tarvitse repiä sydämestäni viipaleita
en tarvitse tuntea kipua
mutta siltikään en pelkää
en pelkää
hyppään vaikka kalliolta ilman kypärää
jos siltä vähänkään tuntuu
minussa ei ole pelon rihmaakaan
vaikka me olemme vakaasti ja syvästi yhdessä
langan päällä
mikä sattuu olemaan niin heikko että se kohta katkeaa
eikä kukaan varo koska kukaan ei täällä meidän huoneessa pelkää
et sinä enkä minä
eikä se mitään
vasta kun kaatuu niin sattuu
ja on parempi että sattuu
kuin se että vuoraa ovet ja ikkunat
sulkeutuu komeroonsa
pelkää pimeydessä kärpäsiäkin
No comments:
Post a Comment