pieni ajatus avoimista ihmisistä

ihmisiä on vaikea ymmärtää. erityisesti joitain yksilöitä. heitä, jotka vaihtavat paikkaa kuin liukkaat saippuat, juuri kun oli jyvälle pääsemässä. he ovat kaikkialla ja eivät missään. on joskus turhauttavaa, jos ei kykene kategorisoimaan sitä tonttia missä toinen seisoo. hei nyt tyyppi, näytä itsesi, oikeesti. ja hän on yhä kuin tuuli, jonka paikantaa vain puiden lehtien liikehdinnästä.

millaista sitä on olla kaikkialla ja ei missään. sellaiseen ei voi luottaa. hän saattaa kahden vuoden päästä olla kyntemässä peltoa Keniassa tai kiipeilemässä imukupeilla pitkin Manhattanin pilvenpiirtäjää. kahden vuoden päästä hänellä saattaa olla viisi lasta tai sitten hän on päättänyt ruveta buddhalaiseksi munkiksi ja muuttanut jo luostariin pään ajelleena.

mitä tällaisista ihmisistä pitäisi ajatella. ja miltä tuntuu itsestä tällainen olla. vai kategorisoimmeko me aina toisiamme kerta toisensa jälkeen nähden osuvasti tai virheellisesti sen, mitä toinen on, ja kykenemme aina luomaan selkeän muuttumattoman kuvan ihmisestä. että se on ainoastaan itse, joka on se kategorisoimaton, muuttuva, kuin tuuli. jostain syystä en ihan tähänkään usko. mutta ehkä tämä on ajallemme ominaista, kun ihmisillä on vapautta kulkea omaa polkuaan pitkin, ja ottaa vaikutteita elämäänsä mistä haluavat. yhtäkkiä tyhjyys on ovella, ja kaivo on syvä. mutta mitäpä sillä teennäisellä identiteetillä tekee anyway.

vaikka sillä on hintansa.


https://www.youtube.com/watch?v=gM2YsFgXS9k

kävelyllä

olimme kävelyllä maanantai-illan pilvisessä ja hiukan sateisessakin säässä varakkaammalla alueella nähden erilaisia hulppeita jylhiä asuntoja. joissakin asunnoissa oli tietomme mukaan uima-allas pohjakerroksessa. kaverini huomioi talojen isot komeat autot kuten porschet. merenrantatonttien omilla laitureilla odottelivat toki juuri kiillotetut purjeveneet. merellä päin näkyi mitäs muuta kuin paljon  mieltä rauhoittavaa merta ja kauempana sijaitsevia metsäisiä saaria. me tulimme alueelle rannalla sijaitsevan epämääräisen muotoisen kallion vuoksi, johon voisimme hetkeksi istahtaa ja katsella merelle päin.

kaverini sanoi, että me kaksi olemme niin erilaisia, niin eri maailmasta näihin paikallisiin verrattuna. meillä on eri arvot, erilaiset maailmankatsomukset, eri elämäntavat ja kaikin puolin olemme heille kuin muukalaisia. mutta meillä on meidän omat juttumme.

vilkaisin taas talojen tyylikkäitä design -takapihoja omine laitureineen ja paatteineen, ihan kuin vasta silloin ymmärtäen omaa elämääni koskevia jo tehtyjä valintoja. niin, se on totta, sanoin.

mutta miten tähän on tultu. miksi minä olen tähän tullut, ja miksi he ovat tuohon tulleet. miksi minä ajattelen kuin ajattelen jos he ajattelevat kuin ajattelevat.

kallio oli ihana, täysin kävelyn arvoinen, puhumattakaan merimaisemasta. mutta oli jo myöhä, ja oli palattava takaisin.

osa 3

synkronisuus ei muuten tarkoita sitä, että asiat sujuu hyvin. vaan se viittaa sellaiseen taianomaisuuteen, johonkin selittämättömään. siihen kun kysyy, että mitä hittoa. matrix tuntuu siinä hetkessä kenties jopa rakoilevan.

---------------

toinen mielenkiintoinen teema on pimeyden ja valon, kärsimyksen ja rakkauden, välinen suhde. lopulta viisaus näyttää nimenomaan kasvavan kärsimyksen kautta.

tulee mieleen Rumin lainaus: "You have to keep breaking your heart until it opens."

Synkronisuus osa 2

synkronisuus on sen verran hienovivahteinen käsite, että siitä on hankalaa saada hyvää näppituntumaa. halusinkin vielä muutaman sanan siitä kirjoittaa.

on helpompaa olla elämän tuulen vietävänä ja tanssia antaen tanssin muodostua, kuin pitäen liikkuvan auton perään kiinnitetystä köydestä epätoivoisesti kiinni tuntien mahassaan tien kuopat ja sorat ja saaden lisäksi päälle sen mudat. liikkumista elämä joka tapauksessa on mutta liikkumisen laatuun on mahdollisuus vaikuttaa.



synkronisuutta näin tosiaan Intiassa. joogi Intiassa halusi jotain, ja kohta joku tuli kysymään häneltä, että satutko huolimaan itsellesi juuri tämän. siinä pieni ihminen kysyy, että mitä kummaa on meneillään. ojennat kätesi, ja juuri silloin siihen tippuu sopivan kypsä mango yläilmoista.



synkronisuus ei ole tavoittelemisen arvoista itsessään, vaan se on kevenemisen sivutuote. silti elämä on helpompaa, kun tuntee aina olevansa oikeassa paikassa oikeaan aikaan, kun jokainen tanssin askel on luontaisesti täydellinen.

synkronisuus on kauneinta taidetta.

synkronisuus on osoitus siitä, että elämä kyllä kantaa kun sille antaa mahdollisuuden. on vain hoidettava itsessä olevat kurat tieltä pois. se tietenkin on kaikkea muuta kuin helppoa.

itse olen todella kiitollinen viimeaikaisesta jonkinlaisesta synkronisoitumisesta. on tuntunut, että elämä hymyilee kanssani. ihan parasta.

on kuitenkin muistettava, että synkronisoitumisen vastakohta on ei-synkronisoituminen, ei-tahdissa-oleminen, ja ne molemmat tarvitaan. toista ei ole ilman toista. mitä enemmän toista on, sitä enemmän myös toista. sitä kirkkaampi valo, mitä synkempi pimeys. ja kai me joskus kaikki opitaan.

https://www.youtube.com/watch?v=PKFed9LCong

Synkronisuus

elämän synkronisuus on ajatuksena jo pitkään kiehtonut. synkronisoituneelta se hyvin harvoin on tuntunut, mutta olen kuullut ajatuksen sellaisen mahdollisuudesta.

ja viime aikoina ensimmäistä kertaa sen koen vallitsevan. sattumalta tai ei, mutta tuntuupa tosi hyvältä. kuin surffaisi isoa aaltoa.

myös joogi Intiassa puhui synkronisoitumisesta luonnon tai elämän kanssa. se hetki kun meidän kolmen ihmisen päälle hetken satoi hyvästellessä, vaikkei satanut muuten muualla, enää parin metrin päässä, eikä satanut muutenkaan ollut aikoihin.

ja mitä se hetki oli, ennen kuin hänet tapasin ensimmäistä kertaa. olin eräällä luonnonläheisellä tanssiashramilla, ja tunsin syvää tarvetta lähteä yhtäkkiä kaupunkiin. tunsin voimakkaasti, että tapaisin siellä jonkun joka tulisi kertomaan minulle paljon. aikaa ei ollut hukattavaksi, on niin paljon opittavaa. kirjoitin päiväkirjaani näin hämmentyneenä. halusin jäädä ashramiin enkä pitänyt intialaisista meluisista sotkuisista kaupungeista, mutta minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kuunnella vahvaa intuition ääntäni, ja pakata kamani, ja hypätä kaupunkiin menevään bussiin vailla mitään suunnitelmia. kun minun oli tavattava tämä joku.

hyppäsin bussista kaupunkiin päästyäni, ja näin kadulla erään valkopartaisen miehen, jonka muistin joskus nähneeni ashramilla, oltiin pari sanaakin vaihdettukin. menin tervehtimään. en vielä tiennyt, millaisia luentoja hän tulisi minulle pitämään, ja kuinka intensiivisesti tulisin oppimaan siltä, joka elämän arvoitukset oli jo ratkaissut niin hyvin kuin ne ratkaista yksi ihminen voi. ja hän vain sanoi, että hän tekee sen siksi, koska hän näkee, että tulen auttamaan niin paljon ihmisiä elämäni aikana. (en ollut vielä kertonut mitä opiskelen.)

koska harvoja hän jaksoi valistaa. hän kertoi olevansa tekemisissä ainoastaan niiden kanssa, jotka luonto hänelle eteen tuo. silloin hänellä ei ole vaihtoehtoa.

edes vaikka kuinka olin skeptinen ja vastahankainen.

----------

synkronisuus on kiehtonut teemana, mutta vasta hiljattain olen sitä jatkuvalla syötöllä kokenut. synkronisuus tulee ilmeisesti kun surffaa aallon harjalla. yleensä sitä kai ollaan aallon alla sukelluksissa tai jossain vähän sivussa pidellen surffilaudasta kädet täristen kiinni. mutta mikä pistää surffaamaan aallon harjalla, ja miten sinne pääsee ? en tiedä, mutta kehoaan ja mieltään kannattaa puhdistaa kaikesta moskasta, mikä ainakin on tehokkaasti tätä estämässä.

---

tämän päivän mielenmaisemabiisi:
https://www.youtube.com/watch?v=FLX2uoGHGtw