olen tänä vuonna joutunut tai siis päässyt työstämään itsessäni ydinuskomusta siitä, että olen vääränlainen. se pieni tunne, minkä joskus joku tilanne laukaisee. se pieni tunne kun ei tunnu sopivan palapeliin. tai kun ei vaan pääse aukosta sisään. aukko on ympyrän muotoinen mutta itse on kuutio, tai toisinpäin. MIKÄ PERHANA SIINÄ ON.
Monday, January 25, 2021
olen juuri oikeanlainen
Sunday, August 16, 2020
yhteistanssi
joskus on mielestäni ihana katsoa elämää kaikista runollisimmin silmin.
kuten yhteistanssia. sen upeimpia ja kauniimpia hetkiä.
kuten kun hiekkarannalla meren äärellä ilta-auringon vielä
paistaessa taivaalla ja hento tuuli hivellen ihoa.
läsnäolo. kuin syvimmässä meditaatiossa.
taitavan kehonsa tuntevan tanssijan kanssa kosketuksessa.
tai ainakin minua taitavamman.
antaumus. sitä se vaatii.
se että antaa tanssin viedä mihin se haluaa itsensä
johdattaa.
syleilyyn.
pelko siitä, että tekee jotain sopimatonta, iskee tuttuun
tapaan takaraivoon. onko tämä varmasti sopivaa? liian intiimiä? MINÄ MINÄ TEEN?
MISSÄ ON PANIIKKINAPPULA, MITÄ VOIN PAINAA?!
antaumus.
antaen tanssin kuljettaa itseään.
sukellus siihen kaikkeen syvimpään. syvimpään intiimiyteen,
syvimpään yhteyteen, syvimpään.
pelot haihtuen pois.
kuin jyrkänteeltä hyppääminen silmät kiinni. luottaen. ja
toinen ottaa kopin.
tanssi kyllä tietää mitä se tekee.
syntyy kuin vuosisadan rakkaustarina.
antaen sille kaiken ajan, mitä se kysyy.
syleily vaihtuu toiseen, liike johdattaa, dynaamisuus
yllättää.
ja mikä kunnioitus.
kun tanssi kertoo lopun lähestyneen, katsomme toisiamme
silmiin. liitämme kädet yhteen.
kuin kumarramme.
kiitos. upeaa oli. nyt tiedän mitä on kaikkensa antaminen…
elämälle, sydämelle.
kävelen merta kohti ja näen rakkautta tuulen väreissäkin.
Friday, May 15, 2020
vegaaniuden kääntöpuoli
minä olen kuitenkin niitä, jotka ovat käytännössä eläneet 96-99% vegaaniruokavaliolla nyt ainakin kuukausia. loppua ei näy lähitulevaisuudessa. (kasvisruokavalionhan sinänsä aloitin 17 vuotta sitten eli 14-vuotiaana)
en siksi, että koen sen olevan paras. en ollenkaan.
vegaanit saavat keskimäärin muita enemmän mm. kuitua ja c-vitamiinia.
heillä voi kuitenkin esiintyä puutosta seuraavista:
kalsium
rauta
b-12
b-2
omega 3
proteiini
aloitetaanpa!
kalsium
en välttämättä saa kalsiumia ollenkaan riittävästi, mikä voi mm. johtaa osteoporoosiin. kalsiumia saa yleensä maitotuotteista. sitä vegaaniruokavaliossa voi saada:
-rikastetuista tuotteista, kuten rikastetusta soijajuomasta, mihin on vitamiinia lisätty. näitä käytän kuitenkin hyvin vähän, joten en näitä enää mainitse.
-seesaminsiemenet, joita en käytä (pitää kyllä aloittaa, nyt kun puheeksi tuli)
-monet vihreät yrtit kuten basilika (hmm, joita normijäbä käyttää ehkä 10g päivässä)
-lehtikaali (en käytä tällä hetkellä, ehkä pitäisi.....)
-mantelit, (kuivatut) viikunat, (kuivatuissa) aprikooseissakin on vähän
-muissa vähemmän
rauta
rautaa on kyllä myös kasvisruoassa, mutta se imeytyy aika huonosti. esim. kikherne on rautapitoinen, mutta ainoastaan 1% siitä imeytyy.
eläinperäisen ruoan rauta imeytyy taas tehokkaammin.
että morjens.
b-12
b-12 vitamiinia ei saa kasvisperäisestä ruoasta. olen lukenut, että joskus ennen b-12 vitamiinia esiintyi mm. juomavedessä ja juuresten pinnalla, mutta (kemikaalien käytön aloituksen jälkeen maataloudessa) näin ei enää ole.
se on siis käytännössä syötävä tavalla tai toisella joko purkista tai vitamiinirikastetuista tuotteista.
itse käytän vitamiiniliuoksessa kasvatettuja oluthiivahiutaleita, missä on b-12 vitamiinia. käytän tuotetta, koska se toimii juuston upeana korvikkeena, ja toisaalta siinä on mm. juuri tuota b-12 vitamiinia rikastamisen tuloksena.
b-2
tämä voi olla myös ongelmallinen vegaaniruokavaliossa, tosin ite taidan saada tätäkin oluthiivahiutaleista.
sitä saa mm. herkkusienistä.
omega 3
tähän olen vasta kiinnittänyt huomiota. kala on hyvä omega 3 lähde.
aloitinkin käyttämään nyt:
pellavansiemenrouhetta
camelina- eli kitupellavaöljyä
proteiini
koska en nyt liiku, proteiinin saannilla on vähemmän väliä. yleensä ottaen liikkuessaan joskus miettii, että voiko se väsymys johtua proteiinin vähyydestä.
soijatuotteista en nykyään välitä. enkä proteiinijauheista.
tässä kaiken kaikkiaan olen ite jo petraantunut. proteiini alkaa ollakin jo murheista pienin.
sitä löytyy vähän kaikesta, kuten kasviksista, viljoista ja toki palkokasveista.
summa summarum, en vegaaniruokavaliota ravitsemuksellisesta näkökulmasta suosittele, Ellei ole valmis perehtymään ravitsemuksen maailmaan. tasapainoisen ruokavalion saanee aikaiseksi kunhan tarpeeksi yrittää, mutta täysin ilman vitamiinipurkkia se ei onnistune.
ei siinä, että yleensä ihmiset söisivät mitenkään ihanteellisesti kaikki vitamiinit sun muut saaden.
Tuesday, April 28, 2020
Uskontojen maskuliininen ja feminiininen periaate

Sunday, November 3, 2019
lastuna virrassa?
ja onhan siinä joku totuuskin. emme me ympäristöämme ja elämäämme hallitse. töihin on mentävä huomennakin.
mutta.
jotain hyvää löytyy siitä, kun tuntee olevansa itse autonsa ratin ääressä eikä pelkääjän paikalla. kun ottaa itse vastuun elämästään.
ei ajaudu asioihin pelkästään yhteiskunnan ja ympäristön normien vaikutuksesta. siksi kun kaveritkin niin tekevät. siksi kun muu pelottaa.
ja ottaa vastuun hyvinvoinnistaan. ei sitä kukaan muu tarjoa.
toki nyt puhutaan vaikeista asioista. vaatimus tuskin on valaistua yhdessä yössä.
mutta tuli mieleen. tänään kun tuntuu jotenkin voimaannuttavalta.
tämän päivän ja näihin tunnelmiinkin liittyvä biisi:
https://www.youtube.com/watch?v=r_vhBMWWnBE&list=RDr_vhBMWWnBE&index=1
Saturday, October 5, 2019
päivät lauseet
ehkä siinä tietää kuitenkin sen, ettei tuo toinenkaan näköjään tiedä, vaikka kuinka luuleekin kovasti tietävänsä.
asiat eivät tunnu olevan helppoja, yksinkertaisia, mustavalkoisia.
ainoa mikä on varmaa, on kuolema. ja se, että elämän on suhteellisen lyhyt. onko jokin oikeasti tärkeää? jos on, niin mikä se on?
"Mutta voi! Ihmiset eivät koskaan vapaudu tyhmyydestään.
He ovat täynnä kunnianhimoa kuten läävän sonni on himollisuutta täynnä.
Minä olen yksinäinen ujoudessani, minä olen vailla kunnianhimoa, minä olen kehittymätön kuin pieni lapsi.
Minä olen ainoastaan orpo, eksynyt, koditon lapsi.
Kaikilla muilla on joukoittain hyviä tavaroita, mutta minä olen kuin hyljätty.
Kuinka tyhmä ja yksinkertainen minä olen! Olen hämmästynyt.
Kaikki muut säkenöivät nerokkuutta, minä olen yksinäni hämäryydessäni.
Ihmiset ovat täynnä arvostelua; minä yksin olen tylsä.
Minua viskataan ympäri kuin valtamerta; minä vyöryn enkä koskaan ole levossa. Kaikilla on jotain tehtävää; minä yksin olen kykenemätön ja vailla ansiota.
Minä yksin olen vieraantunut ihmisistä, mutta minä riemuitsen äitini* helmassa! "
(Tao te ching)
*viittaa tässä Tao:hon, luontoon, tai vastaavaan.
omaa runoa:
pelastus,
ja ainoa lohtu
Friday, August 30, 2019
täältä löytyy onni
vaikka se löytyy sisäpuolelta.
se on jännä. minäkin syyllistyn tähän toistamiseen. sellaiseen meidät on vain ohjelmoitu, eipä siinä.
mut hei oikeesti, se löytyy sisäpuolelta. et jos joku ei tiennyt niin nyt ainaki kuuli senki.
toki kun sinne sisäpuolelle tiiraa, niin sieltä löytyy yleensä epämääräisiä liejuisia möhkäleitä mihin ei halua koskea, tyhjyyden tunnetta, pimeyttä ja pari python -käärmettä. eihän sinne helvetti halua tiirailla. ennemmin etsii niitä hassunhauskoja saippuakuplia ilmasta kuin neulaa heinäsuovasta.
et ei se ole ihme. ja vielä kun lisää meidän apinanraivolla käyvän mielen mukaan kuvioihin, joka ponkaisee meidät sekunnissa jo kaikkialle paitsi sisäpuolelle.
et ei se helppoo oo, kellekkään. eivät ihmiset huvikseen luostareissa ja Himalajan luolissa meditoi.
mut niin se anyway on, siitä ei pääse mihinkään. onni löytyy sisäpuolelta, ei ulkopuolelta. mutta se kyllä löytyy vasta sitten kun ne Pythonit sun muut on raivattu sieltä pois.