saatiin amerikkalainen tyttö vakuuttuneeks siitä että hong kongilaisen pojan isä oli nigerialainen ja äiti saudiarabialainen. ja että poika on asunu hong kongissa nyt vasta muutaman vuoden. sitä ennen asui nigeriassa. ja antoi poika näytteenkin 'nigerian kielestä'.
ja että pojan isä näytti ihan perusnigerialaiselta. ja että poika on tullut ulkonäössään isäänsä.
lopulta kehotettiin tyttöä googlettamaan kuvia nigerialaisista, ja hän tajusi asioiden todellisen laidan.
karu totuus on ettei oo ees mitenkään yllättävää.
Sunday, March 3, 2013
Saturday, March 2, 2013
Lauantaina..
'Expose yourself to your deepest fear;
after that, fear has no power, and the fear of freedom shrinks and vanishes.
You are free.'
'I'd
rather be hated for who i am than be loved for someone i am not.'
Tulin juuri maalaustunneilta. Jäin hiukan yliajaksi
viimeistelemään fresconi loppuun. Siitä tuli itse
asiassa yllättävän hyvä. Vaikka hiukan sitä olisin kai jäänyt vielä pilkun
verran viilaamaan mutta en enää viitsinyt kun opettajat (hekin muuten olivat otettuja työstäni!) varmaan halusivat
lähteä myös kohta kotiin. Ja aina kaikessa on viilattavaa. Kysymys kuuluu vain
missä pisteessä pistät pelin poikki.
Jotkut ihmiset on muuten aivan mahtavia tyyppejä. Eilen
näitä esimerkiksi tapasin pari kappaletta; hiphoptanssijan ja -ohjaajan, ja
tummaihoisen kikkaratukkaisen pojan jolla on musta vyö karatessa ja
hammasraudat; hänen kanssaan tapasin harjoitella aikidoa.
Olen lähestymässä edes millin verran jonkin
kullanarvoisen oppimista. Sen että uskaltaa elää. Mikä lienee aika
tärkeää.
Kuulin liian myöhään 24h-tanssista. Bileet jotka kestävät
24h, ja on tanssittava. Ei saa istua tai levätä, ja on liikuttava koko ajan.
Olisin varmaan yrittänytkin, ja kaverini kai menikin. Höh. Kade. :) Tai ehkä
ei. En ole varma.
Kuulemma loppuvaiheessa jäljelläolevat ihmiset pitävät
toisistaan kiinni etteivät tipu lattialle.... Mikä mahtava kokemus olisi, jättää
pelin kesken sitten tai ei.
Wednesday, February 20, 2013
kuivaa tekstiä ja jumppaa tänään
luen (tieteis)filosofiakurssiani varten tekstiä fysiikan teorioiden rakenteesta ja tarkoituksesta, ja täytyy myöntää että enpä ole pitkään aikaan lukenut mitään näin kuivaa. teksti pistääkin miettimään. ei niinkään fysiikan teorioista mutta aivan muusta.
miksi ihmeessä luen tätä. miksi ihmeessä olen vapaaehtoisesti valinnut tämän kurssin. miksi ihmeessä opiskelen. miksi ihmeessä kukaan opiskelee. onko jonkun opiskelijan mielestä tämä teksti mielenkiintoista. onko opettajan mielestä tämä todella mielenkiintoista. onko kirjailijan mielestä tämä todella mielenkiintoista -vai onko hän ajautunut kirjoittamaan koko tekstin (opiskellen filosofiaa aikoinaan koulussa kerta jotakin piti tehdä, opettaa yliopistossa nyt filosofiaa kerta jotakin pitää tehdä, yliopistossa odottavat että pitäis jotain tutkiaki..). onko kukaan syvästi kiinnostunut pyörittelemään tätä aihetta?
en tiedä.
päätänkin mennä zumbaan. inhoan zumbaa sydämeni pohjasta mutta en niin paljon kuitenkaan kuin tätä filosofiatekstiä (okei, kyllä se zumba aerobikin voittaa, ja on se jumpaksi mielestäni hyvä ja parhaimmillaan joskus jopa kykenen innostumaan siitä (vain saadakseni hien) mutta kysymys kuuluu tykkäänkö yleensä ottaen jumpista..). toisekseen, on päästävä liikuttelemaan lihaksiaan. olisi hiphop -tanssiaki tänään tarjolla poikkeuksellisesti, ja se olisi ihan varmasti mielenkiintoistakin, mutta ei siellä tulisi kuitenkaan hiki. ja se lihasten liikuttelu tuntuu nyt olevan tärkeämpää kuin mielenkiintoiseen tekemiseen suuntautuminen. eikä pimeään viitsi lähteä juoksemaan kun ryöstöjä/raiskauksia on tapahtunut viime aikoina aika paljon kampuksella. enkä kestä kuntosalia tai uimahalliakaan. kaipaan jotain mielekästä hei.
edit.
se mikä zumbassa, kuntosalissa, uimahallissa, jumpissa rassaa on se tarkoituksettomuus. sinne mennään jotta saadaan habaa, jotta saadaan läskiä pois tai muuten vain jotta tulee liikuttua. sinne ei mennä (yleensä) sen itsensä vuoksi. tai ainakaan minä en mene sinne sen itsensä vuoksi -uimahallissa radan päästä päähän kulkemisessa ja kelloa tiirailemisessa ei ihan hirveästi usein ole mielenkiintoa ainakaan pitkäksi aikaa. jumpissa askeleet on tylsiä, ja musa yleensä ei-niin-hyvää (ennemmin menisin klubille tanssimaan). kuntosalissa oikeastaan ahdistaa se suorituskeskeisyys ja koruttomuus -näet edessäsi kyllä kaiken maailman mittarit ettet varmasti missaa yhtäkään esim. soutamaasi metriä. että se pistää kysymyksen eteen miksi me liikutaan? miksi joku harrastaa urheilua?
"terveyden kannalta", "hyvän kropan kannalta", kuulet vastattavan. harvoin liikunnan kannalta, varsinkin mitä vanhemmilta kysyt.
minä haluan ainakin kovasti mennä sitä kohti että liikun koska haluan. voin haluta jos liikkumisessa on jokin tarkoitus. kuntosalit sun muut (lähinnä juoksu kai mulla, oikeissa maisemissa juoksu voi nimittäin tuntua hyvältä/hauskalta) voisi korkeintaan toimia vahvistuksena kunnon kannalta jotta voisin tehdä sitä jotain muuta. mitä se jokin muu sitten on? joo, tiedän, olen ohittanut iän jossa minusta voisi tulla oikeasti hyvä jossakin mutta voi kannattaa sitä silti kuluttaa aikaansa sen parissa mistä pitää. niin, en tiedä. ideoita olisi vaikka tsiljoona mutta mahdollisuuksia ja aikaa paljon vähemmän. katsotaan mitä mielekästä eteen tupsahtaa.
miksi ihmeessä luen tätä. miksi ihmeessä olen vapaaehtoisesti valinnut tämän kurssin. miksi ihmeessä opiskelen. miksi ihmeessä kukaan opiskelee. onko jonkun opiskelijan mielestä tämä teksti mielenkiintoista. onko opettajan mielestä tämä todella mielenkiintoista. onko kirjailijan mielestä tämä todella mielenkiintoista -vai onko hän ajautunut kirjoittamaan koko tekstin (opiskellen filosofiaa aikoinaan koulussa kerta jotakin piti tehdä, opettaa yliopistossa nyt filosofiaa kerta jotakin pitää tehdä, yliopistossa odottavat että pitäis jotain tutkiaki..). onko kukaan syvästi kiinnostunut pyörittelemään tätä aihetta?
en tiedä.
päätänkin mennä zumbaan. inhoan zumbaa sydämeni pohjasta mutta en niin paljon kuitenkaan kuin tätä filosofiatekstiä (okei, kyllä se zumba aerobikin voittaa, ja on se jumpaksi mielestäni hyvä ja parhaimmillaan joskus jopa kykenen innostumaan siitä (vain saadakseni hien) mutta kysymys kuuluu tykkäänkö yleensä ottaen jumpista..). toisekseen, on päästävä liikuttelemaan lihaksiaan. olisi hiphop -tanssiaki tänään tarjolla poikkeuksellisesti, ja se olisi ihan varmasti mielenkiintoistakin, mutta ei siellä tulisi kuitenkaan hiki. ja se lihasten liikuttelu tuntuu nyt olevan tärkeämpää kuin mielenkiintoiseen tekemiseen suuntautuminen. eikä pimeään viitsi lähteä juoksemaan kun ryöstöjä/raiskauksia on tapahtunut viime aikoina aika paljon kampuksella. enkä kestä kuntosalia tai uimahalliakaan. kaipaan jotain mielekästä hei.
edit.
se mikä zumbassa, kuntosalissa, uimahallissa, jumpissa rassaa on se tarkoituksettomuus. sinne mennään jotta saadaan habaa, jotta saadaan läskiä pois tai muuten vain jotta tulee liikuttua. sinne ei mennä (yleensä) sen itsensä vuoksi. tai ainakaan minä en mene sinne sen itsensä vuoksi -uimahallissa radan päästä päähän kulkemisessa ja kelloa tiirailemisessa ei ihan hirveästi usein ole mielenkiintoa ainakaan pitkäksi aikaa. jumpissa askeleet on tylsiä, ja musa yleensä ei-niin-hyvää (ennemmin menisin klubille tanssimaan). kuntosalissa oikeastaan ahdistaa se suorituskeskeisyys ja koruttomuus -näet edessäsi kyllä kaiken maailman mittarit ettet varmasti missaa yhtäkään esim. soutamaasi metriä. että se pistää kysymyksen eteen miksi me liikutaan? miksi joku harrastaa urheilua?
"terveyden kannalta", "hyvän kropan kannalta", kuulet vastattavan. harvoin liikunnan kannalta, varsinkin mitä vanhemmilta kysyt.
minä haluan ainakin kovasti mennä sitä kohti että liikun koska haluan. voin haluta jos liikkumisessa on jokin tarkoitus. kuntosalit sun muut (lähinnä juoksu kai mulla, oikeissa maisemissa juoksu voi nimittäin tuntua hyvältä/hauskalta) voisi korkeintaan toimia vahvistuksena kunnon kannalta jotta voisin tehdä sitä jotain muuta. mitä se jokin muu sitten on? joo, tiedän, olen ohittanut iän jossa minusta voisi tulla oikeasti hyvä jossakin mutta voi kannattaa sitä silti kuluttaa aikaansa sen parissa mistä pitää. niin, en tiedä. ideoita olisi vaikka tsiljoona mutta mahdollisuuksia ja aikaa paljon vähemmän. katsotaan mitä mielekästä eteen tupsahtaa.
Tuesday, February 12, 2013
Amerikkalaisten maantietotietämyslinjalla jatketaan...
Opettajani, koulutukseltaan psykologi, mainitsi tänään:
'It is like saying I am in Tokyo, and at the same time I am in Japan. You cannot say this. The fact that you are in Tokyo excludes the idea you being in Japan.'
Enkä usko että tämä nyt oli vain ajattelemattomuutta... ei ainakaan yllättäisi yhtään. Taidan jatkossa kyllä ottaa täkäläisten ihmisten maantiedon taidoista enemmän selvää. Että minkä hiton näköinen he luulevat maapallon olevan.
Tänään ymmärsin muuten (tai siis osasin laittaa vihdoin sanamuotoon) yhden oleellisen eron amerikkalaisella ja suomalaisella koulutuksella. Amerikassa nimittäin lähdetään liikkeelle siitä, että opettaja opettaa, eikä oppilaalta pidä vaatia mitään mikä ei ole opetettu (tämä merkitsisi sitä, että opettaja ei oo tehny duuniaan). Käytännössä opettaja vetää kaiken rautalangasta mitä kokeessa tullaan kysymään, ja kokeessa -tai muutenkaan tehtävänä- ei tule olemaan soveltavia kysymyksiä. Mitään ei tarvitse tehdä tai tutkia omatoimisesti, vaan opettaja kertoo yliopistossakin tarkkaan mikä materiaali on opeteltava pärjätäkseen hyvin. Sitten mietitään, miksi niin moni amerikkalainen tuntuu olevan niin... sallikaa minun käyttää tätä termiä, tyhmä. Jos joku kertoo heille, että Pohjois-Korea sijaitsee Kiinassa, he uskovat sen. He eivät osaa kyseenalaistaa, soveltaa, ajatella asioita toisesta näkökulmasta. Heille on syötetty rautalankamalleja, ja sanasta sanaan ulkoaoppimista (tätä voidaan rohkaista niin, että kysytään paljon pinnallisia -ei olennaisia- tietoja esim. vuosilukuja).
Suomessa muistan ainakin matikantunnilla opettajan selittävän ensin jonkun asian perusteet, jonka jälkeen oppilaat siirtyvät tekemään tehtäviä, joissa tehtävä toisensa jälkeen on haastavampi. Oppilaat joutuvat itse soveltamaan vaikeammissa tehtävissä opetettua tietoa koska valmista rautalankamallia ei enää ole. Osa oppimisesta tapahtuu siis ratkomalla itse hiukan vaikeampia ongelmia. En usko että näin Amerikassa voitaisiin tehdä; oppilaalta nimittäin ei voi odottaa mitään muuta kuin sen tiedon muistamista minkä opettaja sanoo (ja mielellään vielä pointtaa sen tärkeäksi ja muistettavaksi asiaksi). Muuhun opettajalla ei liene edes valtaa; valvotaanhan hänenkin työskentelyä täällä aika tarkasti.
Toisaalta amerikkalaiset ovat loistavia ryhmätyöskentelyssä; he uskovat viiden pään olevan parempi kuin yksi. Laitetaan pataan siis viisi ei-niin-perusteltua mielipidettä, ja sitten päätetään esim. ryhmän valtarakenteen kautta mikä mielipide otetaan käyttöön. Ei sillä loogisuudella niin väliä. Hyvähän asia tämä voi olla, jos se koskee vain ryhmää itseään (what should we do today?) mutta samaa ajattelurakennetta käytetään vähän kaikkialla (ja sitten mietitään taas, että eikö kukaan opettanut amerikkalaisille 1+1=2).
Mitä oppimista amerikkalaisilta mielestäni kuitenkin on, niin se että he myös vankasti uskovat voivansa oppia valtavasti kommunikoimalla ja verkostoitumalla muiden ihmisten kanssa. Ja että yhteistyö on hieno asia, ja että muihin ihmisiin pitäisi suhtautua nimenomaan positiiviselta kantilta (ei esim. kadehtien tai suhtautuen muukalaisiin epäluuloisesti kuten Suomessa monesti käy). Kuten yksi amerikkalainen asian hienosti ilmaisi: 'If we didn't know each other it is better to assume we are all good guys, and to act as if we were friends.'
'It is like saying I am in Tokyo, and at the same time I am in Japan. You cannot say this. The fact that you are in Tokyo excludes the idea you being in Japan.'
Enkä usko että tämä nyt oli vain ajattelemattomuutta... ei ainakaan yllättäisi yhtään. Taidan jatkossa kyllä ottaa täkäläisten ihmisten maantiedon taidoista enemmän selvää. Että minkä hiton näköinen he luulevat maapallon olevan.
Tänään ymmärsin muuten (tai siis osasin laittaa vihdoin sanamuotoon) yhden oleellisen eron amerikkalaisella ja suomalaisella koulutuksella. Amerikassa nimittäin lähdetään liikkeelle siitä, että opettaja opettaa, eikä oppilaalta pidä vaatia mitään mikä ei ole opetettu (tämä merkitsisi sitä, että opettaja ei oo tehny duuniaan). Käytännössä opettaja vetää kaiken rautalangasta mitä kokeessa tullaan kysymään, ja kokeessa -tai muutenkaan tehtävänä- ei tule olemaan soveltavia kysymyksiä. Mitään ei tarvitse tehdä tai tutkia omatoimisesti, vaan opettaja kertoo yliopistossakin tarkkaan mikä materiaali on opeteltava pärjätäkseen hyvin. Sitten mietitään, miksi niin moni amerikkalainen tuntuu olevan niin... sallikaa minun käyttää tätä termiä, tyhmä. Jos joku kertoo heille, että Pohjois-Korea sijaitsee Kiinassa, he uskovat sen. He eivät osaa kyseenalaistaa, soveltaa, ajatella asioita toisesta näkökulmasta. Heille on syötetty rautalankamalleja, ja sanasta sanaan ulkoaoppimista (tätä voidaan rohkaista niin, että kysytään paljon pinnallisia -ei olennaisia- tietoja esim. vuosilukuja).
Suomessa muistan ainakin matikantunnilla opettajan selittävän ensin jonkun asian perusteet, jonka jälkeen oppilaat siirtyvät tekemään tehtäviä, joissa tehtävä toisensa jälkeen on haastavampi. Oppilaat joutuvat itse soveltamaan vaikeammissa tehtävissä opetettua tietoa koska valmista rautalankamallia ei enää ole. Osa oppimisesta tapahtuu siis ratkomalla itse hiukan vaikeampia ongelmia. En usko että näin Amerikassa voitaisiin tehdä; oppilaalta nimittäin ei voi odottaa mitään muuta kuin sen tiedon muistamista minkä opettaja sanoo (ja mielellään vielä pointtaa sen tärkeäksi ja muistettavaksi asiaksi). Muuhun opettajalla ei liene edes valtaa; valvotaanhan hänenkin työskentelyä täällä aika tarkasti.
Toisaalta amerikkalaiset ovat loistavia ryhmätyöskentelyssä; he uskovat viiden pään olevan parempi kuin yksi. Laitetaan pataan siis viisi ei-niin-perusteltua mielipidettä, ja sitten päätetään esim. ryhmän valtarakenteen kautta mikä mielipide otetaan käyttöön. Ei sillä loogisuudella niin väliä. Hyvähän asia tämä voi olla, jos se koskee vain ryhmää itseään (what should we do today?) mutta samaa ajattelurakennetta käytetään vähän kaikkialla (ja sitten mietitään taas, että eikö kukaan opettanut amerikkalaisille 1+1=2).
Mitä oppimista amerikkalaisilta mielestäni kuitenkin on, niin se että he myös vankasti uskovat voivansa oppia valtavasti kommunikoimalla ja verkostoitumalla muiden ihmisten kanssa. Ja että yhteistyö on hieno asia, ja että muihin ihmisiin pitäisi suhtautua nimenomaan positiiviselta kantilta (ei esim. kadehtien tai suhtautuen muukalaisiin epäluuloisesti kuten Suomessa monesti käy). Kuten yksi amerikkalainen asian hienosti ilmaisi: 'If we didn't know each other it is better to assume we are all good guys, and to act as if we were friends.'
Wednesday, February 6, 2013
Ei puhdasta urbaanilegendaa
Juttelen parikymppisen amerikkalaisen yliopisto-opiskelijatytön kans Englannista, Skotlannista ja Irlannista...
-So is Brazil like near England?
"Sorry?"
-Where is Brazil actually?
"Ermm.. It's in Latin America.."
-So which countries are like near?
"Ermm... Well Argentina is like next to it... And they speak like Portuguese in Brazil..."
-Oh really, I can't speak that at all.
"England, Scotland and Ireland are close to each other though."
-That's good to know.
-So is Brazil like near England?
"Sorry?"
-Where is Brazil actually?
"Ermm.. It's in Latin America.."
-So which countries are like near?
"Ermm... Well Argentina is like next to it... And they speak like Portuguese in Brazil..."
-Oh really, I can't speak that at all.
"England, Scotland and Ireland are close to each other though."
-That's good to know.
Monday, January 28, 2013
Normaalia löpinää
Eilen en taaskaan saanut nukutuksi. :( Ajattelin varata ajan lääkärille, tosin ihan vain muodon vuoksi. Unilääkkeitä en periaatteesta ottais koska onhan vaiva jossain muualla kuin lääkkeettömyydessä. Ja koska on suhtautumiseni lääkkeiden käyttöön yleensäkin vähintään kyseenalainen. Mutta ajattelin käydä hilpasemas lääkärillä koska se on ilmanen ja jotta tunnen tehneeni asialle edes jotakin.
Eilisyön unettomuus taisi johtua lähinnä siitä, että kiiruhdin yöllä kahden aikoihin huoneeseeni, jossa kämppikseni oli toki jo nukkumassa. Menin suoraan petiin -siis ensin juttelen kaverin kanssa tuntitolkulla jännittäviä, ja sitten kömmin sänkyyn. Missä ovat iltatoimet? Missä luuraa kamomillatee, rauhallisen musiikin kuuntelu, rauhallisten asioiden lukeminen, vähintään tunnin relaksoituminen ennen varsinaista pään painamista sänkyyn? Niimpä. Itseäni saan syyttää. Tässä vaiheessa elämää en näköjään saa nukuttua ilman kunnollista valmistautumista petiin.
Eilen kävin pariinkiin otteeseen leffassa, olihan se toki ilmaista täällä yliopistolla. Hukkasin myös muutaman tunnin ajastani supermarketissa käyntiin muiden kansainvälisten opiskelijoiden kanssa. Ostin tarpeet varmasti kahdelle viikolle -ainoana poikkeuksena toki kasvikset joita pitää käydä latomassa ostoskärryyn kaupasta aina sopivin aikavälein (kaksi viikkoa vanha omena saattaisi maistua vähän hassulta).
Ostosten tekeminen on nykyään siedettävää toisin kuin alussa kun olin vielä järkkyttyneisyydestä suu auki paikallisissa ruokakaupoissa -olihan jokaiseen ruoka-ainekseen lisätty ihme korkeafruktoosimaissisiirappeja (sitä on muuten kaikkialla..) ym. että en kaupasta löytänyt oikein mitään "puhdasta", normaalia. Tomaatitkin olivat appelsiinin kokoisia ihme kiiltävine kuorineen ja virheettömyyksineen. Kaikki tuntui olevan täyttä shaissea. Onneksi olen löytänyt jo jonkinlaisen väylän sille mihin hyllyille kaupassa marssia. Erinomaisesti asiat eivät vieläkään ole mutta sanotaanko voisivat olla paljon pahemminkin. Ja jäätelöiden saralla amerikkalaiset painivat ihan ykkössarjassa ( flavoreina mm. cheesecake, pumpkin spice, cookies&creme...)!
Ja painimisesta puheen ollen, nyt itse aiheeseen! Tänään karatetunnilla taas normaaliin tapaan tapahtui. Ilmeisesti joka kerta kun teen jotain oikein, opettajalla loksahtaa suu auki että mitä helvettiä, osaavatko tytötkin tehdä jotakin. Tai ainakin hän haluaa näyttää muille oppilaille että ei se karate automaattisesti ole poissuljettu tytöiltä vain koska ovat tyttöjä. Koska tähän mennessä opettaja on aina katsonut jotakin tekemistäni, mieltänyt sen hyväksi suoritukseksi, ja sitten halunnut koko luokan katsovan sitä. Kuin myös tänään.
Harjoitus: lyödään toisiamme nyrkillä. Tai parilla on nyrkkeilysäkin tapainen tyyny jonka kuvitellaan olevan naama jota sitten lyödään.
Näytän lyöntini.
Opettaja: "HOOLY SHIIIITT. Do it again!"
Minä: *hitting again*
Opettaja: "HOLY SHIIIITT! We have to be careful with her! Hey everybody, EVERYBODY, check this out! Check how she hits. (...)"
Minä: *demonstrating to 20 guys how to hit.... thus feeling a bit silly*
Opettaja: "WOW, did you notice how (...). Do it again!"
(...)
Toivottavasti löydätte asiasta jonkinmoista huumoria.
Eilisyön unettomuus taisi johtua lähinnä siitä, että kiiruhdin yöllä kahden aikoihin huoneeseeni, jossa kämppikseni oli toki jo nukkumassa. Menin suoraan petiin -siis ensin juttelen kaverin kanssa tuntitolkulla jännittäviä, ja sitten kömmin sänkyyn. Missä ovat iltatoimet? Missä luuraa kamomillatee, rauhallisen musiikin kuuntelu, rauhallisten asioiden lukeminen, vähintään tunnin relaksoituminen ennen varsinaista pään painamista sänkyyn? Niimpä. Itseäni saan syyttää. Tässä vaiheessa elämää en näköjään saa nukuttua ilman kunnollista valmistautumista petiin.
Eilen kävin pariinkiin otteeseen leffassa, olihan se toki ilmaista täällä yliopistolla. Hukkasin myös muutaman tunnin ajastani supermarketissa käyntiin muiden kansainvälisten opiskelijoiden kanssa. Ostin tarpeet varmasti kahdelle viikolle -ainoana poikkeuksena toki kasvikset joita pitää käydä latomassa ostoskärryyn kaupasta aina sopivin aikavälein (kaksi viikkoa vanha omena saattaisi maistua vähän hassulta).
Ostosten tekeminen on nykyään siedettävää toisin kuin alussa kun olin vielä järkkyttyneisyydestä suu auki paikallisissa ruokakaupoissa -olihan jokaiseen ruoka-ainekseen lisätty ihme korkeafruktoosimaissisiirappeja (sitä on muuten kaikkialla..) ym. että en kaupasta löytänyt oikein mitään "puhdasta", normaalia. Tomaatitkin olivat appelsiinin kokoisia ihme kiiltävine kuorineen ja virheettömyyksineen. Kaikki tuntui olevan täyttä shaissea. Onneksi olen löytänyt jo jonkinlaisen väylän sille mihin hyllyille kaupassa marssia. Erinomaisesti asiat eivät vieläkään ole mutta sanotaanko voisivat olla paljon pahemminkin. Ja jäätelöiden saralla amerikkalaiset painivat ihan ykkössarjassa ( flavoreina mm. cheesecake, pumpkin spice, cookies&creme...)!
Ja painimisesta puheen ollen, nyt itse aiheeseen! Tänään karatetunnilla taas normaaliin tapaan tapahtui. Ilmeisesti joka kerta kun teen jotain oikein, opettajalla loksahtaa suu auki että mitä helvettiä, osaavatko tytötkin tehdä jotakin. Tai ainakin hän haluaa näyttää muille oppilaille että ei se karate automaattisesti ole poissuljettu tytöiltä vain koska ovat tyttöjä. Koska tähän mennessä opettaja on aina katsonut jotakin tekemistäni, mieltänyt sen hyväksi suoritukseksi, ja sitten halunnut koko luokan katsovan sitä. Kuin myös tänään.
Harjoitus: lyödään toisiamme nyrkillä. Tai parilla on nyrkkeilysäkin tapainen tyyny jonka kuvitellaan olevan naama jota sitten lyödään.
Näytän lyöntini.
Opettaja: "HOOLY SHIIIITT. Do it again!"
Minä: *hitting again*
Opettaja: "HOLY SHIIIITT! We have to be careful with her! Hey everybody, EVERYBODY, check this out! Check how she hits. (...)"
Minä: *demonstrating to 20 guys how to hit.... thus feeling a bit silly*
Opettaja: "WOW, did you notice how (...). Do it again!"
(...)
Toivottavasti löydätte asiasta jonkinmoista huumoria.
Monday, January 21, 2013
...
vai olit yllättynyt kun näit minut
olit halannut siis
kuollutta ruumista ennen
vasta nähtyään
vankilakoppinsa seinät
voi avata oven
virrassa vesi soljuu
ja sinä lasket soljumisen nopeutta
aamu
raikas ilma
tyhjät kadut
kirkkaat ajatukset
ei kannata nuolla
limaisia peppuja
säilyy kieli
paremmanmakuisena
päästän sinut ajatuksistani
elämästäni
täysin irti
kylmät väreet selkäpiitäni
seuraa
eihän se hieno juttu ole
ja näin tapahtui
mutta mikä tärkeintä: sillä sipuli
ihmiset nouskaa pelosta
ylös
käyttäkää mitä köyttä
hyvänsä
Tiedän:
ensimmäisestä risteyksestä oikealle
kääntyy rinteinen
metsäpolku
täynnä juuria
ja käärmeitä
ja se polku kiertää
kehää
Olen kuullut:
kauempana toisesta risteyksestä oikealle
olisi virran
varrella kulkeva tasainen polku
jossa voisi
halutessaan pyöräillä
Vain hiukan
tuulinen: käärmeet eivät viihdy
siksi siinä voisi
levätäkin
Vain harva ei
valitse ensimmäistä polkua
jatkaen
hoipertelemista epämääräisellä tiellä
Onneksi se ensimmäinen
polku ei vie oikein mihinkään
joten siitä pääsee joka
hetki pois
periaatteessa
Subscribe to:
Posts (Atom)