olen viime viikot elänyt kuin viimeistä päivää. mahtavaa mahtavaa mahtavaa. tätä se on se kesä.
ainut negatiivinen asia on univelat. en myöskään ehdi millään tapaamaan kaikkia niitä ihania ihmisiä joita haluaisin. aika on rajoitettua. pakko laittaa asioita tärkeysjärjestykseen. ja itse asiassa aikaa itselle, koska sekin on niiiiiiiiin ihanaa, ja nukkuminen vielä ihanampaa.
jotain kuvastaa ehkä se, että olen syönyt viime aikoina kasvissyöjänä lihaa silloin kun sitä on ollut tarjolla siellä sun täällä. makkaraakin paistoin. ei sillä oo niin väliä. ei se nyt oo niin justiinsa.
jotain muuten muuttui bulgariassa niiden muutaman minuutin aikana silloin kun olin tajunnut luottokorttien, passin ym. varastamisen jälkeen että olin fucked up, ja hyväksyin sen. sen muutaman minuutin aikana ei ollut toimintasuunnitelma A:ta tai edes B:tä. olin vain so fucking fucked up. ei ollut mitään. edes internettiä tai käytännössä toimivaa puhelinta saati sitten rahaa. bulgarian kivat kadut. ehkä jonkin hatun löytäisi jostain johon voisi kerjätä rahaa tai jotain. se oli se todellisuus siinä hetkessä. ja sen todellisuuden hyväksyin. olin ok.
jotain muuttui juuri siinä.
jotain pientä mutta syvää.
jotain tiedostamatonta epäonnistumisen ja yksinäisyyden pelkoa on väistynyt. pelkään vähemmän että asiat menisi päin mäntyä, että olisin riippuvainen muiden ihmisten mielipiteistä, että jollain olisi jotain.... väliä.
siis.
...uskallan olla.
wholeheartedly.
enemmän.
enemmän mitä ennen.
se on antanut lisämaun tähän kesään, luulen.
joku random tyyppi sanoi eilen että olen inspiroiva ihminen. hymyilin.
Sunday, July 20, 2014
Tuesday, July 8, 2014
few words of wisdom...
'The greatest fear in the world is of the opinions of others. And the
moment you are unafraid of the crowd you are no longer a sheep, you
become a lion. A great roar arises in your heart, the roar of freedom.'
'The moment you compromise and lose your individuality, you have lost everything. You have committed suicide. The people who fit in the world are people who have destroyed themselves.'
'Never compromise on any point. The very compromise is the beginning of your destruction.'
'I have lived continuously as a misfit everywhere, and I have enjoyed it, every inch of it, every drop of it. It is such a beautiful journey, to be just yourself.'
'The crowd is not the problem — you are the problem. The crowd is not pulling you — you are being pulled, not by somebody else but by your own unconscious conditioning. Always remember not to throw the responsibility somewhere on somebody else, because then you will never be free of it. ... Why should you be so much against it? Why do you carry such a wound?'

Thursday, July 3, 2014
'we were so fucking deep.'
tuntematon tyyppi kysyi että saako se halata mua ku näytän kauheen hyväenergiseltä tyypiltä. sanoin että, noh, mikäs siinä.
löysin sitten australialaisen filosofin jostain. puhuttiin ummet ja lammet siitä... mitä on. muutaman tunnin keskustelun jälkeen oltiin ihan pohjalla. ei siellä paljoa ollut mitään, oltiin sen verran paljon harhakuvia ajatuksistamme riisuttu. istuttiin kummatkin lopulta hiljaa ihan suu auki siinä pöydän äärellä vierekkäin. kyllä, australialaisen kanssa hiljaa istuin, näkyi kaunista tyhjyyttä edessä. random iloinen ruotsalainen tulee esittelemään itsensä, ja kysyy nimeäni, mistä olen kotoisin, missä päin Suomea se sijaitsee, ja miten se paikan nimi lausutaan. filosofikaverini menee hetkeksi pois, ehkä oksentamaan, ja minullekin tulee todella paha olo, ei todellakaan alkoholista, vaan siitä miten väkivaltaiselta tuollaiset kysymykset tuntui. me olimme karsineet sen... kaiken... muutaman tunnin aikana pois. ja nyt joku rillipää tulee kysymään missä päin Suomea kotipaikkakuntani sijaitsee.
sanoinkin että nyt ei pysty. ollaan liian syvällä.

Tuesday, July 1, 2014
random tavaraa
ostin sitten uudet kengät. miesten osastolta taas kerran. kun niissä edellisissä oli pohja rikki ja reikiä.
missä meni vikaan?
kaverini kysyy, ottaisinko ennemmin hanhen vai hipin. he ovat kummatkit siis kaksi hyvännäköistä ruotsalaista meillä asuvaa tyyppiä. vastaan oikopäätä että hipin. "niinnojoo tottakai, sä ootki semmone hippi-ihmine." tokaisee kaverini. minä? ...hippi? miten tässä näin kävi? kuka uskaltaa määritellä?
facebookin takia saattavat jotkut ihmetellä, kenen kanssa tuoreessa kuvassa poseeraan.
en tiedä. jonkinsortin kameleontti ja pahis. & pinnan alla herkkis kuten me kaikki.
kysyi tässä randomisti tekstarilla satunko tarvitsemaan sänkyä. on nimittäin ylimääräinen, hän voisi sen kärrätä jostain. tukholmassa. eh, meinasitko metroa vai bussia käyttää? ois pitänykki vastata jotain että "joo, just sitä tartten, raahaappa tänne vaan, mielellään ennen iltapäivää".... ;)

Sunday, June 22, 2014
juhannus!
perjantaina hengailtiin puistossa.
jotkut tuntemattomat ruotsalaiset tarjosivat mukillisen viiniä.
kotona odotti kotibileet ja juhannustangonkin ympärillä tanssahtelua yössä.
tarjolla mansikkakakkua, lohirullia, mansikoita ämpärillisittäin.....
neljältä nukkumaan.
se oli hyvä ilta se.
lauantaina pubiin. kävin myös toisen kerran juoksulenkillä, vau. ;)
sunnuntaina.... noh, muutaman tunnin kahvittelut.
ihmiset on mukavia, noin yleensäkin ottaen.
minua väsyttää nyt.

Tuesday, June 17, 2014
Kuvia ja tekstiä.
postaan nyt kuvat, jotka itteäni tällä hetkellä tuntuu inspiroivan. siis en näitä tämmösiä mitenkään usein kattele. itse asiassa pitäis käyttää enemmän aikaa elämästään tämmöseen tärkeään tyhjänpäiväisyyteen. tuhlaan sitä enemmänki joutavaan ja kuluttavaan. :)

the truth is like a lion. you don't have to defend it. let is loose. it will defend itself. ah, tykkään.
this land does not belong to you, it is you who belong to this land....
paljon oon viime aikoina miettiny tätä 'fit in'. hitsi mikä se on suomeksi. *vilkaisee sanakirjaa.* joukkoon sopimista! mä en sovi joukkoon kauheen monessa paikassa, jos missään, jos on edes mahdollista "sopia joukkoon" ylipäätään.
semmosten ihmisten kanssa, jotka eivät myöskään oikein koe sopivansa joukkoon, voin ehkä sopia joukkoon koska sillon se normi on että ollaan kaikki semmosia eksyineitä seikkailijoita tai lampaita. tai joukko, jossa jäsenet ovat hyvin erilaisia toisistaan, esim. eri maista kotoisin. silloin ei tarvitse edes yrittää sopia joukkoon. voi vain luoda hyvän ilmapiirin jossa on hyvä olla. tai voi vain olla niin kiva ryhmä ettei se yritä määritellä muita.
mutta muuten. normaalisti.
tai, enemmänkin, normaaleissa porukoissa.
en esimerkiks tiiä miten kertoa itestäni enää. kuka oon, mitä teen, miksi, mikä on kehityskulku. sanon vaan että en elä loogisesti, enkä edes 'usko' logiikkaan. jos joku kysyy. ja ihan tottahan se on.
ja se on ihan ok.
onneksi ihmiset eivät näitä usein kysy. tai löydän itseni ihmisten vierestä jotka eivät hae määrittelyjä. okei viime viikolla yksi tyyppi, oli kiinnostunut kuka olen. kohtasin siis punaisen spottivalon, mutta vältin sen vetoamalla logiikattomuuteen. ei olisi muuta mahdollisuuttakaan.
ennen yritin luoda selkeän kuvan elämästäni. kaikella oli syynsä. siltä on vaan pudonnut pohja pois, kävi mahdottomaksi. enkä halua olla selkeä, jos olen onnellisempi tekemällä sitä mikä juuri sillä hetkellä tuntuu parhaalta, oli se muiden näkökulmasta selkeää tai sitten ei.
ja sitte on nää kopit jossa ihmiset asuu. ajattelumallit, siis, josta elää. johon esimerkiksi se minäkuvakin sisältyy. niitä ajatusmalleja voi lähteä laajentamaan. ja sitte mitä enemmän niitä lähtee laajentamaan, sitä enemmän havannoi muiden ihmisten... koppeja.
esimerkiksi, ulkomailla ymmärtää enemmän suomalaisen tavan olla. ymmärtää mikä itsessä on suomalaisuutta. se, mikä oli ennen osa identiteettiä, muuttuu joksikin opituksi.
ja ne kopit on ihan ok. jokaisellahan meillä on omat ajattelumallimme, koppimme. mutta on välillä ainakin ihan hyvä niitä hiukkasen edes laajentaa. kutsutaan oppimiseksi. ;) 'Education is not the learning of facts but the training of the mind to think.' Einsteinkin ehkä sanoi.
omasta.... hmm, ehkä muutoksesta...
en jaksa enää meikata. meikkasin kerran ulos mennessäni kuukausi sitten. silloinkin mietin että ihanko todella, mutta ajattelin että paikka oli fiinimpi niin ehkä odotetaan että pitäis olla meikki naamalla. sitä ennen oliko kerran joulukuussa ja sitä ennen....eikä siinä meikkaamisessa mitään pahaa oo, ja ihmiset mun puolesta vetäköön vaikka kilo maalia kasvoille joka aamu, jos se niitä ilahduttaa, ja tuo niitten elämään jotain hyvää. en vaan ite näe enää järkeä.
kiskoin harmaan hupparin tänään töihin, ja hiukan löysät farkut. en tiedä miksi. ei vanhuksia -siis "asiakkaitani"- kiinnosta mitä päälläni on, eikä minulla ole, tai tänään onneksi ollut, mitään syytä yrittää... olla joku.
en taida jaksaa enää yrittää sopia joukkoon, olla kiltti, yrittää, sopeutua aina uusille säännöille, koska joka paikassa on aivan omat koodistonsa esimerkiksi pukeutumisenki suhteen. kai annan sen vaan näkyä että olen ollut muuallakin. koska tottahan se on.
enkä muuta enää jaksa.
raja tuli vastaan.
ja se on ihanaa olla oma itsensä.
enkä puhu siitä määritellystä itsestä. minäkuvasta, objektista. siitä josta voi puhua. joka voi tuottaa ylpeyttä, ahdistusta, jne. esim. minä laitan rastat koska olen hippi. on seki ihan ok, ei mitään väärää, mutta en viittaa nyt semmoiseen.
vaan puhun... siitä agentista, toimijasta, aktiivisesta, kokevasta, ... todellisesta itsestä.
hiukan sekavaa ajatusvirtaa tällä kertaa mutta joskus näin.

Thursday, June 12, 2014
kesäkämppäni on retro
tiesin että kämppäni lähellä on jossain junarata. mutta en tiennyt että se menee ihan vierestä. luulin että se on jossain hiukan kauempana metsien suojassa.
menin sitten junalla töihin. katselin ikkunasta ulos, ja näin rakennustyömaata. siinä työmaan keskellä näin semmoisen rakennustyömaa...rakennuksen. vähän niikuin semmoisen ison ison ruman harmaan kontin, jossa oli paljon ikkunoita. ihmettelen. mikä ihmeen väliaikainen työmaarakennusvarasto tuo on. ja huvittavinta on se, että se muistuttaa meidän talorotiskoamme. hetkinen. ... SEHÄN ON MEIDÄN TALO.
oli se myös hiukan outoa kun näin sen läävän ensimmäisen kerran. itse asiassa ensinnäkin jouduin sinne suuntaessani ylittämään ajotietä tukkivat puomit, jota jo ihmettelin. käveleskelin sitten matkalaukkuni kanssa etsien jonkinlaista kuulemma laakeaa taloa tien oikealla puolella -siellä tulevan kämppäni piti sijaita. näin matalan ruman kivimuurin ja heinikon takana sen harmaan parakkirakennuksen, jonne ei johtanut edes minkäänlaista tietä, ja ajattelin no että ei se nyt sentään tuo voi olla. joku vaaleahiuksinen poika sitten huuteli iloisesti pihamaalta että "är det Susanna". ei saateri. se. on. se.
70 ihmistä täällä asuu, lähinnä nuoria ruotsalaisia, enemmän poikia mitä tyttöjä. 2 keittiötä. niin outo. tulee mieleen big brother asumisesta täällä. ei, en ole osallistunut draamakuvioihin. en tiedä haluanko. mutta haluan ottaa selville vähän enemmän mikä kumman rakennus tämä on. miksi.
muuten. ehkä se tästä. 2 kuukauden verran sitä positiivista/hyvää mielentilaa sitten kestikin yhteen putkeen. on kai se ok näinkin.

Subscribe to:
Posts (Atom)